Perhe-elämä

Näin käy, kun unohdat ottaa lääkkeet.

Kahtena päivänä putkeen unohdin näppäränä neitinä ottaa lääkkeet, nuo stigman saaneet ilopillerit. Mielialalääkkeet. Ensin taisi olla tuo upea aamuherätys, kun Elsa lähti ambulanssilla sairaalaan hoitopaikasta (postaus täällä). Murehtimani aamukahvit ehdin vetäistä, mutta niiden kylkiäispulla eli pillerit jäi purkkeihinsa. Seuraavana aamuna .. ei ollut mitään suuren suurta tekosyytä. Unohdin vain. “Ai perhana. Miksköhän mä tän sulle sitten kerroin. Olenko lääkkeet muistanut…

Lue lisää

Erityislapsi

Itken, koska lapseni ei voi sanoa “äiti”.

Minä ja Dan kävelimme käsi kädessä erityislapsemme koulun pihalla ja istuuduimme muiden vanhempien seuraan urheilukentän laidalle. Minua jännitti, enkä osannut edes sanoa miksi – tiesin koulun urheilukilpailun olevan leikkimielinen tapahtuma, eivätkä lapset hampaat irvessä suorittaisi mitään suuria teknisiä suorituksia. Mutta minua jännitti. Isommat lapset olivat viettäneet oman koko päivän kestäneen urheilupäivänsä edellisenä päivänä; pienemmille lapsille moinen olisi turhan rankka. Niinpä…

Lue lisää

Perhe-elämä

Erityislapsen voidessa huonosti, on vaikea antaa hänet muiden hoidettavaksi

Vaikka Elsan koulu on hyvin kykeneväinen huolehtimaan Elsasta, emme ole häntä vieneet kouluun tällä viikolla. Aina kun Elsa on kipeänä, me takerrumme häneen kuin mitkäkin ylihuolehtivaiset helikopterivanhemmat. Haluamme itse olla lähellä, hoitamassa, huolehtimassa, pitämässä hyvänä. On vaikeaa luovuttaa hoitovastuu lapsesta toiselle taholle silloin, kun lapsi voi huonosti. Entä, jos romahdus huonompaan tapahtuu juuri tuolloin, kun lapsemme ei ole kanssamme? Vaikka…

Lue lisää

Perhe-elämä

Taapero töni muita päiväkodissa: äiti syyllisti itseään

Päivä oli ollut muutenkin jo kurja. Olin joutunut turvautumaan rauhoittaviin, laannuttaakseni paniikista sykkivän sydämeni ja ahdistuksesta tärisevät käteni. En osaa sanoa, mikä olon oli laukaissut, mutta ilman lääkitystä en saanut itseäni rauhoittumaan. Menin sitten hakemaan kuopustani päiväkodista. Kuunnellessani Annan oman työntekijän raporttia päivän kulusta paniikki murahti uudestaan sisimmässäni. Se puristi vatsalaukun pohjasta, laittoi varpaat tärisemään. Juokse tai kuole. “Ihan vain…

Lue lisää

Muut

Kiitos.

Te olette ihan mielettömän upeita. Kyllä sitä edellistä postausta julkaistessa mietin, että mitähän silmien pyörittelyitä tästäkin seuraa. Että mitäs tuo tuossa vikisee, mitäs bloggaat jos julkaiseminen ahdistaa? Mikset sitten lopeta kokonaan? Vaikka yhden yhtä negatiivista kommenttia ei tullutkaan (KIITOS IHAN MIELETTÖMÄSTI SIITÄ!), niin vastaan tuohon itse. Koska minä rakastan tätä. Olen kirjoittanut päiväkirjaa heti, kun opin kirjoittamaan. Pidin netissä yksityistä…

Lue lisää

Muut

Julkaise.

Sydän hakkaa rinnassa. Läppärin valo kasvoilla on kuin ajovalot peuralle. Olen jäätynyt, henkäisyjen väli on pitkä. Sydän lyö. Lyö. Lyö. Kännykällä luen blogeja Bloglovinista. Kaipaus kouraisee rintakehästä. Kaikki nuo postaukset, niin upeita, kauniita, sieviä, julkaistuja. Minäkin haluaisin. Klikkaan, luen, klikkaan, luen. Inspiroidun. Kaivan läppärin taas esiin, naputtelen postauksen. Hymyilyttää. Editoin postauksen melkein loppuun asti, mutta en pysty painamaan julkaise. Minulle…

Lue lisää

Perhe-elämä

Syyllisyyden tunteet omaishoitajan vapaalla

Vaikka tiedän, että Elsa on hyvässä hoidossa, niin silti syyllisyys kalvaa. Vaikka tiedän, että Elsa nauttii hoitopaikassa vietetystä ajasta ja aina pyydettäessä ja pyytämättäkin tulee kuvia Elsasta puuhastelemassa… Niin silti auringonpaisteessa Danin kanssa kävellessä ja yhdessä nauraessamme kuopuksemme toilailulle, ikävänkaltainen syyllisyys puristaa hetkellisesti rintakehää. Kun Elsa ei ole tässä hetkessä juuri nyt mukana. Sitä kutsutaan omaishoitajan omaksi vapaaksi, tauoksi, mahdollisuudeksi…

Lue lisää

Perhe-elämä

Äidin ja esikoisen laatuaikaa: pyörätuolilenkki yhdessä

Hiihtolomaviikko ei vaikuttanut mitenkään Annan päiväkotitunteihin. Minä olin asiasta erityisen innoissani: kerrankin Annan ollessa päivähoidossa Elsa olisi jo kotona, eikä koulussa! Anna jäi päiväkotiin iloisesti; vilkutteli vain tyytyväisesti hoitajansa sylistä heipat minulle. Minä palasin tanssahdellen kotiin. Puin Elsan lämpimästi, pakkasin kaikki tarvittavat apuvälineet ja lääkkeet mukaan, kytkin hänet letkuruokintaan ja nostin hänet pyörätuoliin. Sitten me mentiin! Heti, kun auringonvalo kosketti…

Lue lisää

Perhe-elämä

Aina halutaan sitä, mitä ei ole.

Kaipaan muutosta. Haluan niin paljon… sitä, mitä minulla ei ole. Päivittäin potkin tavaroita pois tieltä, tyrkin Elsan pyörätuolia toiseen nurkkaan yrittäessäni vetää pandatuolia esiin toisesta nurkasta. Kärsivällisyyttä koetellaan, kun kolisutan tuolia kapeaa käytävää pitkin olohuoneeseen. Lue lisää Elsan apuvälineistä täältä.  Isompi koti. Voi, joko voisimme saada isomman kodin. Sitten iskee vielä koirakuumekin. Haaveilen kouluttavani labradoria noutamaan Elsalle palloa yhä uudestaan…

Lue lisää

Perhe-elämä

Päiväpostaus: uimahallia ja jouluvaloja

Vaikka heräsin aamulla niin äreänä kuin kuukautiskierron siinä vaiheessa oleva mutsi vain voi, päänsärkyineen kaikkineen, niin silti näin illasta voin sanoa maanantaipäivän olleen yksi kivoimmista pitkään aikaan. Päänsärystähän olin kärsinyt jo muutaman päivän muutenkin, siitä yrittäen parantua juomalla enemmän vettä, nukkumalla, rentoutumalla. Silti vielä maanantaina heräsin jyskyttävään päänsärkyyn. Hyvä etten ääneen murissut kömpiessäni ylös sängystä. “Äitii!” kuuluu olohuoneesta, kun makuuhuoneen…

Lue lisää