Perhe-elämä

Näin käy, kun unohdat ottaa lääkkeet.

Kahtena päivänä putkeen unohdin näppäränä neitinä ottaa lääkkeet, nuo stigman saaneet ilopillerit. Mielialalääkkeet. Ensin taisi olla tuo upea aamuherätys, kun Elsa lähti ambulanssilla sairaalaan hoitopaikasta (postaus täällä). Murehtimani aamukahvit ehdin vetäistä, mutta niiden kylkiäispulla eli pillerit jäi purkkeihinsa.

Seuraavana aamuna .. ei ollut mitään suuren suurta tekosyytä. Unohdin vain.

“Ai perhana. Miksköhän mä tän sulle sitten kerroin. Olenko lääkkeet muistanut ottaa? Olen, just otin. Oho, nämähän on kalojen ruokaa. JUMALAUTA! Kalojen ruokaa söin. Mitähän kaloille sitten annoin? Lääkkeet annoin kaloille. Mielialalääkkeet kaloille minä syötin.”
“Rauno! Ota ne lääkkeet!”
“En syö kalojen lääkkeitä. Pöysti! Et mene sinne pankkiin. Muut hoitaa!”
“Pöysti: Noo. Mulla on hyvä päivä. Ehkä mä hoidan sen tässä loppukevennykseksi”
“Ei kevennystä! EI! PÖYSTI! Lääkkeet? Tyhjä. Kaiken kalalle annoin. Koko lääkityksen sai kala. Ratkaisu: Syö kala!”

Keskustelu ote Pasilasta, lainaus täältä.

Kolmantena aamuna heräsin ahdistukseen. Rintakehän päällä hyppi vihreä peto HULK, jyskytti niin että meinasi olla mahdotonta saada henkeä.

Aamukahvin kanssa otin pillerit.

Selvisin päivästä.

En kunnioittavasti, mutta selvisin kuitenkin. Aamulla otin taas pillerit. Silti ahdistuskohtaus iski paniikkikohtauksen lailla päälle julkisella paikalla. Olimme muiden erityislasten vanhempien kanssa sisäleikkipaikalla, ja minulla ei oikeasti ollut mitään hätää. Ympärilläni oli ystävällisiä ihmisiä, Elsa oli turvassa isänsä sylissä – lisähapessa, koska hengittäminen on hänellekin vaikeaa – ja Ruby juoksi ja kiipeili Annan kanssa kilpoja.

Mutta se iski. Peruutin selkä seinää vasten ja yritin saada happea. Ennenkuin kukaan huomasi mitään, kaivoin käsilaukustani diapamin. Se turrutti. Olisi tehnyt mieli itkeä.

Tämä kuva on toiselta leikkikerralta.

Tiedän, että suurimmaksi osaksi tämä hetkellinen romahdus johtuu ihan aivojeni kemiallisen tasapainon järkkymisestä. Olenhan jo vuosia sitä avustanut pillereillä, ja aivan yhtäkkiä lähes maksimiannos katosi kokonaan. Yhden päivän unohduksesta en yleensä ole saanut pahoja oireita, mutta kaksi päivää putkeen? Hui kamala. En suosittele kenellekään.

(Siksi mielialalääkkeiden annostuksesta keskustellaan aina lääkärin kanssa – niin lisäämiset kuin vähentämiset sekä eritoten lääkkeen lopetus! Lääkäri antaa ohjeet lääkkeen lopetukselle. Ota aina yhteys lääkäriin näissä asioissa. Muista lääkäri. Ja muista ottaa lääkkeet.)

Olenkin yrittänyt keskittyä kaikkeen muuhun kuin omiin ajatuksiin.

Olen katsellut Marvel-leffoja ja syönyt mehujäitä. Olen laittanut äänikirjan korville ja siivonnut. Olen ajellut uudella autollamme ja miettinyt, mitä kaikkea lisävarustusta siihen tarvitsemme.

Kaikkein paras piristäjä

on ollut tuo pienimmäiseni. Kun olin kadonnut syvälle omiin ajatuksiini tuijottaen tyhjyyteen, hän tupsahti eteeni. Kallisti päätään puolelta toiselle. Päästi hullunkurisen äänen. Ja jos ei siten saanut minua reagoimaan, niin hän läimäisi molemmat kätensä kasvojani vasten. “MY MUMMY!” hän huusi ja nauroi. Nauroi niin, että sai minutkin nauramaan. Sitten hän päästi kasvoistani irti, juoksi pienen ympyrän huoneessa ja kiiruhti takaisin eteeni. Kallisti päätään puolelta toiselle hullunkurinen ilme kasvoillaan.

Miten muka olisin voinut kadota itseäni ruoskivien ajatusten keskelle, kun pirskahdus auringonvaloa noin minua leikitti?

Harhautuksesta on ollut hyötyä:

Ostin jo ensimmäisen “lisävarusteen” autoon Etsystä. Ei ehkä se, mitä kipeimmin tarvittaisiin, mutta tämä oli vain pakko saada. Enkä malttaisi odottaa, että tämä saapuisi!

Koska Elsa todellakin on supersankari – ja tarvitsee uuden autonsa pyörätuolirampille tilaa. (Tarrassa lukee: Supersankari kyydissä – annathan tilaa) Tästä vielä linkki tuohon Etsy-kauppaan (tämä ei ole kaupallinen yhteistyö).

Älä siis unohda ottaa lääkkeitäsi.

Itse odotan vielä, että olo tasaantuu ottaessani taas lääkkeet lääkärin määräysten mukaan. Olo on vieläkin herkkä, hutera. Itkettäisi, haluaisin käpertyä kuoreeni, piiloutua maailmalta.

Minun lääkkeeni on Sertraline. Voi olla, että toisella saman lääkkeen käyttäjällä oireet olisivat olleet eri. Ehkä. Nämä on niin henkilökohtaisia asioita. Mutta tärkeintä on, että ota ne lääkkeesi, kunnes lääkäri toisin määrää.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

 

 

 

Tagged ,

Leave a Reply