Perhe-elämä

Taaperon kanssa uimassa

Hän oppii niin nopeasti. Vasta hetki sitten häntä hermostutti uima-altailla – vesi oli kivaa, mutta jännittävän pelottavaa. Äidistä ei päästetty irti. Minä pomputin ja hyppyytin häntä vedessä, ja liutin pientä taaperoa veden pintaa pitkin. Hän kikatti niin että uimahallissa raikui.

Nyt tuo sama taapero oppii jokaisella uintikerralla jotain uutta. Kun vielä hetki sitten äidissä oltiin niiin kiinni, vettä rakastaen mutta jännittäen… Niin nyt hän hyppäisi suoraan altaaseen, jos antaisin. Tänään hän oppi hyppäämään uima-altaan rappusilta veteen. Ennen hän häkeltyi, jos naama meni veden alle hetkeksi – nyt ei. Vaikka hänellä on kellukkeet, niin hypätessä kasvot kastuivat. Kun hän saa naamansa kuivaksi, hän kikattaa taas. Niin, että kaikki kääntyvät katsomaan ja nauravat hänen kanssaan.

Hän on oppinut potkimaan niin taitavasti, ja nyt hän osasi jopa ohjata menoaan. Uintimatkan koko ajan pidentyessä.. Hän vain ui. Ja oppi. Ja nautti.

Hän on oppinut sylkemään suuhun päätyneen veden pois. Opetan häntä “keittämään perunoita” niinkuin vuosikymmeniä sitten minua opetettiin uimakoulussa; pärryytin puhaltaa veteen. Anna nauroi ja yritti toistaa saman. Samalla oppien luottamaan veteen naamansa läheisyydessä.

Puolen tunnin uintisession jälkeen istuin uima-altaan reunalla ja katselin, kun lapseni edelleen polskutteli uida pallon perässä. Potku, potku, potku, katse menosuunnassa, hän itsenäisesti ui. Hän oli niin ylpeä itsestään.

Voi, kun minä olin hänestä niin ylpeä…

Lopulta sain houkuteltua hänet pois vedestä. Menimme käsi kädessä suihkuihin ja juoksevan veden alla hän hihkaisi “Big hug!” ja antoi minulle ison halin.

Voi Anna.

 

Tagged , , , , ,

Leave a Reply