Perhe-elämä

Niin täydellistä.

Täydellistä. Koko päivän tuo sana pyöri mielessäni. Kun oli vaan niin täydellistä.

Niin täydellinen ajoitus. Olin juuri käynyt verikokeissa, minua kuvotti ja menkatkin alkoivat. Juuri kun meinasi mennä kuppi nurin, posti toi bloggaajakavereiden laittaman suklaapaketin! Tukahdutin tantrumin suomalaisella lempisuklaallani, liikutuksen kyyneleet poskilla.

Täydellistä, kun lämpötila nousi hellelukemiin ja täytin lasten altaan vedellä.
Täydellistä, kun Anna kiljui ja kikatti niin läiskytellessään ja hyppiessään altaassa.
Niin täydellistä, että minä kipusin mukaan.
Täydellisempää, kun Elsakin pääsi hetkeksi mukaan uimaan. Ja Dan.

Niin täydellistä, kun koko perhe polskutteli altaassa pienessä, läiskytellen ja kikatellen.
Niin täydellistä. Kun ihan yhtäkkiä Anna alkoi laskea niin selvästi suomeksi “yksi, kaksi, kolme, neljä!”

Niin täydellinen kesäinen päivä ihan kotosalla.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Tagged , ,

1 thought on “Niin täydellistä.

  1. Mä yritän kuin väkisin saada kiinni sellaisesta täydellisyyden-fiiliksestä. On kesä ja lapsillakin lomaa, hieno sää ja kaikkea, mutta ei meinaa silti onnistua. Miksi se ei vaan joskus meinaa onnistua?

    Siivosin aamulla pöytää maksamalla siinä pyörineitä laskuja.
    Täytin tukihakemuksia ja liitin lääkärintodistuksia. Tämä, tuo ja toi…
    Tuntuu jo, että olen toimittanut kaikki mahdolliset ja mahdottomat liitteet ja todistukset pääsemättä taas puusta pitkälle. “Hakemuksenne käsittely on kesken”…

    Jääkaappi vaatisi täydennystä. Kauppareissu ei meinaa mahtua täydelliseen kesäpäivääni. Olisi paljon kivempaa tehdä jotain sellaista mieleenpainuvaa. Mutta kun ei edes keksi mitä… vaikka ei se siitäntekemisestä kiinni ole, vaan siitä fiiliksestä. Saispa siitä kiinni.

    Ehkä googletan tälle päivälle jonkun hyvän lounasravintolan lähiseudulta. Ehkä retkeilemme sinne syömään. Iso jäätelöpallo kelpaisi myös…

Leave a Reply