Perhe-elämä

Taapero töni muita päiväkodissa: äiti syyllisti itseään

Päivä oli ollut muutenkin jo kurja. Olin joutunut turvautumaan rauhoittaviin, laannuttaakseni paniikista sykkivän sydämeni ja ahdistuksesta tärisevät käteni. En osaa sanoa, mikä olon oli laukaissut, mutta ilman lääkitystä en saanut itseäni rauhoittumaan.

Menin sitten hakemaan kuopustani päiväkodista.

Kuunnellessani Annan oman työntekijän raporttia päivän kulusta paniikki murahti uudestaan sisimmässäni. Se puristi vatsalaukun pohjasta, laittoi varpaat tärisemään.
Juokse tai kuole.

“Ihan vain halusin sanoa, että Anna rakasti leikkiä roolileikkejä, mutta hän ei ollut kiva kavereilleen tänään. Hän tuuppi ja töni muita sekä repi leluja muiden käsistä. Kun häntä toruttiin, hän suuttui ja heitteli leluja.”

“Hän siis kokeili rajojaan ihan todella,” sain sanottua. Ihan hämilläni, hätääntyneenä, kummillani. Minun lapseni? En ole nähnyt hänen tuuppivan tai tönivän toisia.

Olo oli voimaton. Miten minä voin puuttua tilanteeseen, joka on jo tapahtunut? Kun ei kaksivuotias vielä voi muistaa omaa käytöstään tuntien kuluttua?

Kiitin, ja lähdimme Annan kanssa kotiin. Hän nukahti autoon, mistä kannoin hänet suoraan sänkyyn.

Katselin nukkuvaa pikkuistani ja syytin itseäni. Jotain olen tehnyt väärin, kun tyttö noin purkaa jotain pahaa oloaan muihin. Jotain olen tehnyt väärin, kun tyttö on noin räiskinyt.

Vasta juteltuani äidilleni asiasta olo helpotti. Lastenohjaajaksi kouluttautunut äitini muistutti, että lapsenihan oli käyttäytynyt aivan ikäiselleen tyypillisellä tavalla. Hän oli osoittanut merkkejä “Minä itse” – vaiheesta, siitä kuuluistasta “tää lelu on minun koska näin sen/leikin sillä/kosketin sitä” – vaiheesta.

Hän myös huomautti, miten hyvä merkki lapsen kiukuttelu päiväkodissa on. Lapsellani on siellä selkeästi turvallinen olo, siellä hän uskaltaa osoittaa niitä “kiellettyjäkin” tunteita – olla pahalla päällä, turhautunut, kiukkuinen.

Että en minä ole tehnyt mitään väärin.

Kuitenkin jännitin, kun hain lasta seuraavan kerran päiväkodista. Onko siellä nyt käyttäydytty? Jos ei, olisiko se merkki vaikka stressistä? Onko lapsi vaistonnut minun ahdistuneisuuteni ja oireilee sitä itse päiväkodissa?

Lapsi oli nauttinut päivästään, oli leikkinyt nätisti muiden lasten kanssa. Ei ollut töninyt tai tuuppinut muita. Hän oli ollut juuri oma aurinkoinen, ihana itsensä.

Kysymys jääkin – niinkuin moni teistä on jo minut pistänyt muutenkin miettimään – miksi minä itseäni syyllistän näin paljon? Miksi en osaa höllätä omaa nutturaa, miksi en osaa olla itselleni armollinen?

Mistä tämä syyllisyys kumpuaa?

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

Tagged , , , , , ,

2 thoughts on “Taapero töni muita päiväkodissa: äiti syyllisti itseään

  1. Jos näet vieraan lapsen tönivän toista leikkipuistossa, mitä ajattelet? Tuleeko mieleesi, että lapsi on kasvatettu väärin, hänellä on ehkä huono olla tai rankat kasvuolosuhteet? Mitä itse ajattelet äidistä, jonka lapsi tönii?

    ***

    Kuuluu asiaan, sanoisin minä. Päiväkodeilla ja varhaiskasvatuksella on yleviä tavoitteita. Lapset kuitenkin oppivat joukossa sen, mikä toimii. Kun tönäisen kaverin alas keinusta, on keinu taas vapaa. Kun otan lelun pois kaverin kädestä, on lelu minun kädessäni. “Palkinto huonosta käytöksestä” on välitön. Seuraamukset ehkä saapuvat perässä… Käytös vahvistuu, kun siitä seuraa palkinto
    – aika järkeen käypää?
    Se on osa ihmiseksi kasvamista. Kasvaessa sitten opitaan toimintaan hienovaraisempia nyansseja, mutta edelleen aikuiset ihmiset tungeksivat alennusmyynneissä toisiaan tuuppien juuri sen tietyn merkkipaitalaarin ympärillä. Kaverin kädestäkin saa siellä ottaa, kunhan minulle riittää oma…
    Sellaista se vaan on, ihmisyys.

  2. Anna käyttäytyy juuri ikäisensä tavoin. Itse hoitajana pyrin hieman avaamaan samalla asioita vanhemmille ettei jäisi tuota oloa miksi minun lapseni tekee noin ja näin? Tärkeää on tässäkin kohtaa kodin ja päiväkodin yhteistyö. Ettei väärää käytösmallia sallita missään. Ja autetaan lasta kasvamaan eteenpäin taidoissa. Kyllä se siitä iän ja taitojen karttuessa.

Leave a Reply