Perhe-elämä

Lapsi & päiväkoti: siirtymävaiheiden tunnereaktiot

Nyt se on tapahtunut.

Tiedän, miltä tuntuu, kun lapsi itkee, kiipeää jalkojasi pitkin syliin ja takertuu kaulaan kiinni, kun olette tulleet päiväkotiin ja olet juuri sanonut heipat.

Kaikki sitä ennen oli yhtä innostusta – päiväkodin ulko-ovelle juostiin, ulkovaatteet lensivät kaaressa pois päältä ja tossutkin puettiin melkein onnistuneesti itse jalkoihin. Leikkihuoneeseen oltaisiin juostu jo ennenkuin oli lupa mennä. Mutta kun äiti sanoi heipat, iski hätä.

Ensimmäisellä kerralla pienen halihetken ja selityksen jälkeen (“Minä tulen takaisin, nyt on sinun aika pitää hauskaa kavereiden kanssa päiväkodissa!”) jätin itkevän lapsen hoitotätinsä syliin ja pakenin paikalta.

Muutamaa tuntia myöhemmin minua oli päiväkodissa vastassa iloisesti ja energisesti leikkinyt tyttö, joka oli innostunut nähdessään minut – mutta ei yhtä innostunut kotiin lähtemisen ajatuksesta.  Hoitotäti raportoi, että itkua tihrustanut taaperoni ei ollut itkenyt edes puolta minuuttia sen jälkeen, kun päiväkodin ovi oli mennyt takanani kiinni. Sen jälkeen leikki ja kaikki puuha oli maistunut todella hyvin. Sekä päiväkodissa tarjottu ruoka. Hän oli syönyt kaiken, mitä hänelle oli tarjottu.

Toisella kerralla minä tein täsmälleen saman liikkeen kuin aikaisemminkin, eli päästin hänet syliin, halasin tiukasti ja selitin, että tulen takaisin, nyt on aika leikkiä kavereiden kanssa. Laskin lapseni lattialle, mistä hän kierähti heti selälleen protestoiden. Hoitotäti nappasi hänet syliinsä ja minä pakenin huoneesta. Jäin kuitenkin oven taakse kuulosalle. Ei mennyt kymmentä sekuntiakaan, kun itku lakkasi.

Nämä kaikki ovat vain vaiheita. Vaiheita vain. Tai jopa täysin lapsen mielialasta riippuvaa käytöstä – sillä näiden kahden kerran välissä oli hoitokerta, joka alkoi näinkin iloisesti: Päiväkodin ulko-ovelle juostiin, ulkovaatteet pois päältä, tossut jalkaan ja en ehtinyt edes sanoa heippaa, kun tyttö jo kipitti leikkihuoneeseen ja istuutui omalle paikalleen. Kun käväisin leikkihuoneen ovella sanomassa heipat, Anna vain vilkaisi minua, vilkutti ja jatkoi puuhiaan.

Jokainen lapsi on erilainen, kuin myös jokainen päivä on erilainen. On vain tehtävä sen mukaan, mikä tilanteessa tuntuu oikealta, ja luottaa päiväkodin ammattilaisiin.

Aikaisempia aiheeseen liittyviä postauksia

 

 

Tagged , , , ,

13 thoughts on “Lapsi & päiväkoti: siirtymävaiheiden tunnereaktiot

  1. Tyttäresi on vasta 2v eikä haluaisi olla sinusta erossa. Miksi viedä päiväkotiin kun ei ole vielä pakko? 2v ei tarvitse vielä mitään mitä päiväkoti voi tarjota. Pk on ainoastaan paikka, silloin kun vanhemmat ovat töissä. Tyttäresi on vielä niin pieni niin parempi hänen olisi olla kotona. Muita lapsiahan voi tavata puistoissa, avoimessa päiväkodissa ym. Meillä 3 lasta, jokaisella vain reilu vuosi ikäeroa. Vanhin kävi kerhoa ja muut menivät suoraan eskariin. Tietysti heillä oli ja on paljon seuraa toisistaan ja tapasimme toki myös lapsia. Nyt jo ala-asteella olevat lapsemme ovat alusta asti pärjänneet loistavasti! Sosiaaliset taidot erittäin hyviä. 2v eivät myöskään varsinaisesti leiki yhdessä muiden kanssa vaan rinnakkaisleikkejä. Mikään kiire ei siis ole pkhon vielä.

      1. Lisin varhaiskasvatuksen ammattilaisena kertoa montakin hyvää tai huonoa asiaa päiväkodista. Mutta miksi?
        Jokaisella kun on vanhempana oikeus ihan itse tehdä kohdallaan se oikea päätös. Ja mitä varmempi vanhempi on päätöksestään, sitä helpommin lapsi siihen sopeutuu.
        On ihan turvaan kysellä vanhemman perusteita puolesta tai vastaan. Ei yhdenkään vanhemman pitäisi perustella näitä ratkaisujaan kenellekään muulle kuin itselleen.
        Tuskin normaali kotihoito, sen enempää kuin normaali päivähoitokaan, on ketään lasta kieroon kasvattanut.

    1. Mariannen Annalla ei ole leikkiseuraa ja mallioppimista muista lapsista kotona. Olkoonkin, että sanotaan, ettei alle kolmevuotias vielä leiki muiden kanssa. Siis ymmärrettävää ratkaisu päiväkodista, jossa kuitenkin ollaan vain 2 kertaa viikossa.

      1. Elina <3 <3 Juuri tätä me Danin kanssa pohdittiin paljon, kun mietittiin päiväkotia. Sitä, että Anna pääsee harjoittelemaan muiden ikäistensä kanssa sosiaalisia taitoja, minkä lisäksi he päiväkodissa katsovat kehitystä ja tukevat oppimista. Pääsee siis turvallisessa ympäristössä kokemaan kaikkea uutta ja harjoittelemaan esim. sorminäppäryyttä askartelemalla ja muulla.. Mistä minäkin saan sitten ideoita ja voin tehdä samoja juttuja kotonakin! Ja päiväkoti on melkein naapurissa, joten jos hätä tulee, niin pääsen ihan hetkessä Annan hakemaan.

        Kiitos kauheasti tuesta! <3

    2. Kiitos Henni ajatuksia herättävästä ja tunteitanikin kuohauttaneesta kommentista, jota olen jäänyt miettimään pitkäksikin aikaa. Ehkä puran näitä ajatuksia jossain vaiheessa ihan postaukseksi asti, jos ei haittaa?

  2. Minä olen kyllä sitä mieltä että kyllä 2v on juuri sopiva ikä mennä päiväkotiin.toki lapset ovat erilaisia ja kehittyvät eri tahtiin,ei siis pidä yleistää,mutta meilläkin poika meni 1v 8kk ikäisenä päiväkotiin,on ollut todella hyvä juttu näin sosiaaliselle ja meneväiselle lapselle.Aina iloisena vastassa iltapäivällä vaikka aamulla harmitus välillä iskee.Lapsi saa päiväkodissa niin paljon virikkeitä ja oppii uusia taitoja.Meidän lapsi on sisarusryhmässä,jossa samassa ryhmässä viisivuotiaita,oppii siis myös “sisaruustaitoja” joita ei ainokaisena kotona opi.Jokainen äiti tietää mikä ob omalle lapselle parasta.

    1. Hei Johanna, ja kiitos tosi kivasta kommentista ja tuesta! <3 🙂 Meillä näkyy jo, miten Anna on päiväkodissa oppinut paljon uusia taitoja, ja minä saan sieltä myös kivoja puuhasteluideoita kotiinkin ihan huomaamatta! Anna on aina ollut niin menevä pieni, että on tuntunut oikealta ratkaisulta päästää hänet tekemään jotain "omaa"... Kuitenkin vain kahtena päivänä viikossa noin 5 tunniksi, niin jää vielä paljon tätä "äidin helmoissa" olemisaikaakin! 😀

      Ihana kuulla että teilläkin on siellä päästy harjoittelemaan "sisaruustaitoja"! Ja että teilläkin viihdytään päiväkodissa <3

Leave a Reply