Perhe-elämä

Lapsilukumme on nyt täysi.

Vielä puolisen vuotta sitten postasin hyvinkin tunnerikkaan ja sekavan postauksen lapsiluvusta ja suoranaisesta päättämättömyydestä. Automaattinen vastauksemme oli aina, että kyllä meillä vielä eletään vauva-aikaa jossain vaiheessa uudestaan. Milloin oli se kysymys, jonka kohdalla sormi meni suuhun.

Dan oli silloin se innokkaampi osapuoli. Hän oli valmis katselemaan kasvavaa raskausmahaa vaikka heti uudestaan. Minä olin se toppuutteleva.

Tilanne on muuttunut.

Annan päiväkodin alkaessa ja Elsan kokopäiväisen koulu-uran myötä nyt olisi teoriassa ihanteelliset ajat masun kasvatteluun kuin mitä ikinä. Sen sijaan että heittäisin ehkäisypillerit pölyttymään lääkekaapin nurkkaan, nappailen niitä entistä innokkaammin.

Nyt on aikaa meille. Nyt on aikaa minulle!

Katselen tulevaisuuden aikajanaa, enkä näe siinä enää kolmatta raskausmahaa.  Mietin kaikkea tulevaa ilman raskauden tuomia rajoitteita tai vauvavuoden rankkuutta.

En halua käydä sitä kaikkea enää kolmatta kertaa lävitse.

Enkä edes tarkoita niitä fyysisiä muutoksia – kaikki raskausarvet, liitoskivut, liikkumishankaluudet raskausmasun kanssa.. Ei ne minua niin häiritse.

Miksi ei enää?

Nyt kun olen pääsemässä hyvien yöunien makuun, en halua luopua siitä enää. En enää halua heräillä yösyötöille.

En enää halua käydä läpi sitä hormonihelvettiä, mitä raskaus ja raskauden jälkeinen aika minulle tuntuu olevan. Kuinka olen kuin kävelevä aikapommi raskaana ollessa, miten joku aivan pienikin vastoinkäyminen saa minut aivan tolaltani. En enää halua seurata itseäni huutamassa Danille naama punaisena jostain aivan mitättömästä, kun hormonien myötä minulla meni kuppi nurin ja raivostuin.

En jaksa enää käydä läpi sitä masennusherkkää aikaa, kun ne hormonit jyllää ja uni on taas kuin muisto vain.

En halua enää käydä lävitse sitä riittämättömyyden tunnetta, kun on aivan pieni vauva sylissä ja sitten vielä kolme muuta lasta, jotka myös kaipaavat ja tarvitsevat äitiä.

Haluan olla minä.

Haluan olla itsekkäästi niin minä kuin vain voi olla.

Kun vielä toukokuussa ajatus siitä, että meidän lapsiluku on nyt täysi, aiheutti itkunsekaisen pettymysreaktion itsessäni.. Nyt se tuntuu helpotukselta.

Kaiken lisäksi Daninkin mieli on muuttunut.

Meidän lapsiluku on nyt tässä.

Miten onnekas äiti olenkaan, kun saan olla hoitamassa ja kasvattamassa näitä kolmea lasta.

Jos raskaudesta vielä tulen postaamaan, niin se on sitten ollut ihan vahinko.

Niin oli Annakin, mutta toivottu sellainen. Hänen saadessaan alkunsa olin tuossa samassa tilassa kuin puoli vuotta sitten – halusin lisää lapsia, en vain tiennyt milloin.

Nyt se juna meni jo. Lapseni ovat tässä.

Muita aiheeseen liittyviä postauksia

 

Tagged , , , , , ,

1 thought on “Lapsilukumme on nyt täysi.

  1. Minä olen niitä äitejä, joilta se viimeinen lapsi jäi tekemättä.
    Nyt, kun kuopuskin on jo koulussa ja lapset näin olle nk. Isoja, alkaa ympäristökin paineet ja odotukset laantua: myös ympäristölle on selvää, että meidän perhe on kokonainen juuri näin.
    Tunnistan helpotuksen. Ei tarvitse miettiä enää, että mitä jos. Tunnen myös haikeutta, joka aika ajoin nostaa päätään: voi kun vielä joskus ja sittenkin.
    Vaikeus on läsnä entistä harvemmin ja menee ohi entistä helpommin. Tiedän jo, että tämä oli tässä,

    Eikä sillä, en kaipaa raskauvaivoja. En varsinaisesti niitä huonoja yöunia, enkä alati tahmaista syöttötuolia keittiön pöydän päässä. En vaunuja keskellä eteisen kulkuväylää, en edes niitä pikkiriikkisiä vaatteita pienessä pinossa…
    Mutta se tyypin olisin halunnut tavata. Häneen olisin halunnut tutustua. Olisi var,aan ollut neljäs ihan yhtä mahtava, kuin nämä kolme edellistäkin.

Leave a Reply