Muut

Jouluterveiset Sarilta Uudesta Seelannista!

Näin jouluaattona jokaisella on kiire saada se joulurauha aikaan, joten aloitetaan se rauhoittumalla lukemaan jouluterveiset Uudessa Seelannissa asuvalta serkultani Sarilta!

Sarin perheeseen kuuluu isännän ja teini-ikäisen tyttären lisäksi pihalla taapertavat kanat Pirjo, Paula ja Pirkko, “Kisu” – kissanrotkale ja minihepat Princess sekä Jimmy.

Vuosia aikaisemmin kuopiolainen taaperoperhe janosi nähdä ja kokea maailmaa. Uteliaisuus vei voiton: perhe hyppäsi tuntemattomaan muuttamalla Hamiltoniin Uuteen Seelantiin. Eloa maapallon toisella puolen maisteltiin muutama vuosi, kunnes Sari palasi sieltä takaisin Suomeen opiskeluiden merkeissä pariksi vuodeksi. Sieltä palattiin takaisin saarivaltioon, ja perhe on nyt asettunut aloilleen nykyiselle kotipaikalleen pieneen maalaiskylään Uuden Seelannin Pohjoissaarelle.

Joulu, kuten muutkin juhlapyhät, on tälle perheelle vain mahdollisuus olla vapaalla perheen kanssa. Joulussa parasta onkin loma-ajan lisäksi kaikki syömiset, kuten glögi, joulutortut ja piparit!

“Joulumielen saa aikaan parhaiten tekaisemalla se ensimmäinen piparisatsi,” Sari sanoo.

Uudessa Seelannissa on kesä parhaimmillaan joulun aikaan, minkä vuoksi kynttilät ovat kadonneet Sarin perheen joulusta. Eikä keskikesän helteillä jaksa sulatella raskaita kinkkuja, minkä vuoksi jouluruoat ovat muuttuneet salaattipainoitteisemmiksi. Käytännössä suomalainen jäänne Sarin perheen joulussa on joululeivonnaiset, koristeet ja jouluaaton viettäminen. Uudessa Seelannissahan joulua vietetään joulupäivänä, kun taas Sarin perheessä lahjat jaetaan jo aattona.

Auringonlasku jouluna.

Joulukuun alussa Sarin perhe pistää pystyyn joulupuun, joka heillä on mänty kuusen sijaan.

“Bob-pallo” – joulupuu

Joulupöydän menu koostuu salaateista ja muista “lisäkkeistä”, mutta kinkun sijaan pöydästä löytyy paistettu kana. “Muuten mitään ruokaperinteitä ei ole täällä ollessa muodostunut,” Sari hymyilee.

Suomessa perhe on käynyt silloin tällöin jouluna, mutta viimeisimmän muuton jälkeen ei vielä kertaakaan koko perheellä. Viime jouluna Sari oli tyttärensä kanssa Suomessa. Sarin tytär tykkää Suomen talvesta, eli jouluvierailut ovat olleet mieleisiä.

Kysellessäni siitä, miten perhe viettää joulua Uudessa Seelannissa, Saria alkaa ihan naurattaa:

“Uudessa Seelannissa vietetty joulu on hyvin pelkistetty: se tiivistyy hyvään ruokaan ja makoiluun. Jos jaksaa, niin lähdetään rannalle. ”

Tontut rannalle menossa

Sarin perhe on asunut Uudessa Seelannissa jo niin kauan, että kotimaata tiedustellessa Suomi ja Uusi Seelanti ovat heidän mielessä jo samalla viivalla.

“Suomalaisuus on omalla tavallaan ylpeyden aihe. Täällä Uudessa Seelannissa meitä suomalaisia pidetään luotettavina, ahkerina, vaikkakin joidenkin mielestä hieman liian suorapuheisina..”

Tänä vuonna kunnollisia lahjatoiveita ei ole teinityttäreltä listattu, mutta iso vesipyssy ja nerf gun on mainittu.

Näihin sanoihin,

Sari perheineen ja elukoineen toivottavat kaikille oikein rauhaisaa ja piparintuoksuista joulua sekä ihanaa uutta vuotta 2018!


Jouluterveiset Sarilta Uudesta Seelannista – postaus on osa Meriannen joulukalenteria, jossa esitellään erilaisia perheitä.

Luukuista aikaisemmin paljastunut

  1. luukku: sydänlapsi Minka ja äitinsä Sarita
  2. luukku: Rivieralla asuva Tuuli-Maaria ja hänen perheensä 
  3. luukku: Syöpään sairastunut Axu Ähtäristä 
  4. luukku: Itävallassa asuva Ilona 
  5. luukku: Konsta-poika Naantalista 
  6. luukku: Irlannissa asuvat Murphyt
  7. luukku: Toisenlaiset äidit” – Mari ja Väinö
  8. luukku: Unkarissa asuva Sanna ja hänen perheensä
  9. luukku: Janika Kangasalalta
  10. luukku: Ranskassa asuva Oona 
  11. luukku: Keravalainen Aleksi
  12. luukku: Sannan perhe Englannista 
  13. luukku: INCL:ää sairastava Vilja Kaakkois-Suomesta 
  14. luukku: Kahden maan kansalainen Pirre Sveitsistä
  15. luukku: Cp-vammainen Maunu Lahdesta
  16. luukku: Namibiassa asuva Aino-Maaria perheineen
  17. luukku: Aivoinfarkteista vammautunut Anu Kainuusta
  18. luukku: Keniassa asuva Marjo perheineen  
  19. luukku: Autistinen Anton Helsingistä
  20. luukku: Kiinasta Australiaan muuttanut Helena perheineen
  21. luukku: Cp-vammainen Ian Porvoosta
  22. luukku: Kanadassa asuva Maria perheineen
  23. luukku: Superveli-Pyryn kirjoitus perheensä joulusta

Nyt on kaikki Meriannen joulukalenterin luukut avattu! Onkin siis aika toivottaa myös minun ja perheeni puolesta 

Oikein hyvää joulua!

Tagged , , , ,

Leave a Reply