Perhe-elämä

Päiväpostaus: uimahallia ja jouluvaloja

Vaikka heräsin aamulla niin äreänä kuin kuukautiskierron siinä vaiheessa oleva mutsi vain voi, päänsärkyineen kaikkineen, niin silti näin illasta voin sanoa maanantaipäivän olleen yksi kivoimmista pitkään aikaan.

Päänsärystähän olin kärsinyt jo muutaman päivän muutenkin, siitä yrittäen parantua juomalla enemmän vettä, nukkumalla, rentoutumalla. Silti vielä maanantaina heräsin jyskyttävään päänsärkyyn. Hyvä etten ääneen murissut kömpiessäni ylös sängystä.

“Äitii!” kuuluu olohuoneesta, kun makuuhuoneen oven avasin. Taaperoni vaaleapää laukkasi kovaa vauhtia syliini hihkuen: “Äiti, äiti, äitiii!”
“No huomenta!” sanon hymy korvissa. Voiko tämän ihanammin herätä? “Ehtikö sinulle ikävä tulla?”
“JEA!” Anna sanoo.
“No tässä minä nyt olen,” sanon ja puristan häntä sylissäni lujaa. Hän tikistää haliotteessaan minua takaisin.

Dan oli Elsan kanssa olohuoneessa, molemmat tarjosivat minulle ihanat huomenet hymyineen.

Aamukahvia ryystäessäni päätin lähestyä vaivaani ihan eri näkökulmasta kuin aiemmin. Kerran ei lepo, venyttelyt ja nesteytys päänsärylle mitään tee, niin entäs muunlainen liikunta ja touhu?

Joten pakkasin reput ja lähdin kuopuksen kanssa uimahallille. Olin kuitenkin katsonut väärin uimahallin aikatauluja, sillä sinne saavuttuamme se matalampi ja lämpimämpi allas oli jumppatunnin käytössä. Mentiinkin sitten kuluttamaan aikaa sisäleikkipaikkaan, missä Anna sai kiipeillä ja leikkiä muiden lasten kanssa.

Minä join vettä ja kahvia.

Kun altaille olisi jo päässyt, en raaskinut erottaa lastani luomastaan kaveriporukasta. Siellä he kolmen taaperon poppoona puhuivat keskenään ihan omaa vauvakieltään ja leikkivät niin nätisti, että minä salaa pyyhin liikutuksen kyyneleen silmäkulmastani.

Kun kaverit lähtivät kotiin, me söimme lounaan kahvilassa. Sitten menimme uimaan!

Mikä olikin ihan huisin jännää! Me kaksi vesipetoa leikimme vedessä ja kikattelimme kilpoja niin, että hallissa kaikui. Olin tuonut naapuriltamme saadun uimarenkaan mukana, missä Anna tykkäsi istuskella. Minä sain liikuntaa uimalla altaan päästä päähän ja työntämällä Annaa edessäni, mikä Annasta oli tosi hassua!

Suihkukopissa minulta meinasi päästä päivän toinen kolmas liikutusitku. Siinä me kaksi peseydyimme, otimme vuoroja kumpi oli suihkun alla, levitimme pesuainetta ja oltiin niin… En minä oikein edes tiedä. Katselin vain omalla vuorollaan itseään suihkuttelevaa tyttöä tajuten, että vain viikon päästä hän on kaksi vuotta vanha. Kuinka iso hän on, kuinka hän osaa jo niin paljon.. Kuinka ihana hän on. Kuinka ylpeä hänestä olenkaan. Kuinka paljon häntä rakastankaan.

Pukukopissa Anna istui nätisti juomassa mehua ja lauleskelemassa, kun minä kuivasin itseni ensin ja pukeuduin.

Käsi kädessä kävelimme ulos uimahallista. Anna rupatteli minulle taukoamatta, minä juttelin hänelle takaisin. Ehkä juttelimme eri asioista, mutta ainakin kuvittelimme ymmärtävämme toisiamme.

Kotona söimme välipalan, minkä jälkeen pakkauduimme koko perhe autoon. Auringon laskiessa ajelimme kaupungin keskustaan, minne halusimme mennä kävelylle ihastelemaan jouluksi pystytettyjä markkinakojuja sekä jouluvaloja. Odotin kovasti näkeväni Elsan reaktiot jouluvaloihin…

Elsa nukkui koko homman ohi. Hänhän nukahti, kun olin pukemassa hänelle ulkovaatteita päälle. Mikä on hänelle hyvin tyypillistä, tuleehan pukeutuessa niin ihanan lämmin että on kiva rentoutuen simahtaa… Useimmiten hän kuitenkin herää nopeasti ulkopuuhiin mukaan.

Ei tällä kertaa. Ei hän herännyt, kun hänet kannettiin autoon ja kiinniteltiin turvaistuimeen ja vöihin. Ei hän herännyt, kun hänet nostettiin takaisin pyörätuoliin ja kiinniteltiin siihen. Ei hän herännyt mihinkään.

Saturaatiomonitori näytti kuitenkin upeita lukuja ulkosalla. Raittiissa ulkoilmassa lapsen oli helppo hengittää.

Anna käveli reippaasti minun vierelläni, kun kuljettiin ihastelemassa jouluvaloja puistossa. Kääntyessämme takaisin vaihdettiin päikseen lapsia, ja Dan sai pidellä taaperon kädestä kiinni ja minä sain työntää nukkuvaa esikoistani pyörätuolissaan. Vaikka päätä juili vieläkin, minä olin niin onnellinen. Aina kun katseemme kohtasivat Danin kanssa, hymyilin hänelle kuin vastarakastunut.

Ah, hormonit. Mutta niin onnellinen olin/olen.

Missä tunnelmissa teidän jouluaattoa edeltävä viikko on käynnistynyt?

 

Tagged , , , , , , , , ,

Leave a Reply