Perhe-elämä

Viikon kiitollisuus #8: Eroon yksinäisyydestä

Onko muita, jotka vajoavat synkkyyteen kesän häviämisen myötä? Kun se kauan odotettu kesä kuolee silmien edessä, puun lehdet tippuvat, kauniin ruskan jälkeen maailma tummuu. Samalla mieli. Väsyttää, kun herätyskellon soidessa ei enää aurinko paistakaan, vaan ulkoa tervehtii synkkä pimeys.

Minä päätin pitää kiitollisuuslokia, ihan vain omaksi ilokseni sekä teidän kiusaksi ja inspiraatioksi. Että valonmäärän vähetessä ei kuitenkaan ilo arjesta häviä mihinkään, tai sen huomioiminen.

Viikon jokaisena päivänä kirjoitan ylös syyni kiitollisuuteen, ja julkaisen listan sunnuntai-iltaisin.

Maanantai

Yö oli pitkästä aikaa nukuttu hyvin, kukaan ei ollut oksennellut ja kahvi maistui. Kuusi pitkää sisällä vietettyä päivää painoi koko olemuksessa, sieluni kiljui päästä riekkumaan tuulen riepolteltavaksi.

Juuri kun ehdin henkäistä: “Tehdäänkö tänään jotain?” sukelsi Dan vessaan halimaan sitä kovasti viikon aikana rakastettua posliinipyttyä. Ei. Näin.

Anna katseli minua pää kallellaan sohvalta ja päästi hullunkurisen äänen. Naurahdin, hän kiljahti “JEE” innostuen. Elsa päätti aloittaa raikuvan kikatussession juuri silloin.

Kaikki turhautuminen valui naurun mukana ilmaan; minä nauroin lasteni kanssa, kutittelimme, kikattelimme, kiemurtelimme. Siinä se päivä sitten meni, Dan lepäillen ja minä lapsia ja taloutta hoitaen. Annan kanssa vaihdettiin petivaatteet, mikä oli hullunkurisen hauska piiloleikki sekä majan rakentelua.. Iltaa kohden Daninkin olo rauhoittui, joten.. kyllä tää pee-äärrä-kele tästä!

Kiitollinen olen lapsilleni, näille hassuille kultanupuille, jotka todellakin osaavat saada äidin nauramaan! 

Koko loppuajalta

tämä juttu ihan kokonaan unohtui. Päiväkirjaa ja kalenteria vilkaisemalla näen kuitenkin, että:

Tiistaina olin kiitollinen  siitä, että pystyin kauppareissulla antamaan vähästäni. Kun on aiemmin ollut “leipäjonossa” eli brittiläisiltään hakenut ruokaa “ruokapankista” (food bank), sen tekemää työtä osaa arvostaa. Tescossa oli loota, johon pystyi lahjoittamaan ruokaa ruokapankille, joten minä kaivoin tehdyistä ostoksistani pari säilykepurkkia. Se ei todellakaan ollut paljoa – mutta se antaminen piristi itseä. Muistoissa se, kun itse kaivoi haetusta kassista säilykkeitä ja miten se auttoi…

Keskiviikkona iloitsin Danin tekemästä illallisesta – hän pyöräytti tehdä uuden reseptin mukaan kanaa, ja en tiedä miten, mutta se oli maukkainta kanaa hetkeen. Eikä mies tietenkään suostunut paljastamaan uuden reseptinsä salaisuutta!

Torstaina olin kiitollinen siitä, että uskalsin avautua blogissani yksinäisyydestäni. Jo postauksen kirjoittaminen auttoi selventämään ajatuksia ja tunteita, oikeasti ymmärtämään, että ei asiat ole niin huonosti kuin miltä ne joskus tuntuvat. Postaus tuotti myös tulosta, sillä kalenteriin sain merkata jo kaksi tapaamista paikallisten suomalaisten kanssa!

Perjantaina odotin innokkaasti lauantaita ja tulevia leikkitreffejä, mutta sitä ennen teimme perheen kanssa retken Wimborneen. Söimme piknikkilounaan keskellä englantilaista maaseutua. Illalliseksi menimme Danin äidin luokse kera tässä postauksessa mainittujen fish & chips. Masut täynnä tuijottelimme perhevalokuvia menneiltä vuosilta koomatoosan välityksellä, koska Grandma oli löytänyt Granddadin polttamia cd’tä ja dvd’tä. Olin niin kiitollinen tästä minun perheestäni ja huolehtivasta anopistani, joka huomaamattomasti osasi huolehtia siitä, että minä varmasti tunnistin jokaisen kuvassa olijan ja tiesin tapahtumista, jotka olivat tapahtuneet ennen minua. Olin siitä niin otettu.

Lauantaina heräsin uuteen päivään vauhdikkaasti, ja kurvasin taaperon kanssa läheiseen puistoon heti aamusta. Siellä toinen suomiäiti poikiensa kanssa oli jo odottamassa, ja hyvin nopeasti kului parituntinen puistoa kierrellessä ja jutellessa! Koko loppupäivä meni hymyillessä, kun jo aamu oli niin ihanasti alkanut. Kiitos tästä ja pian uudestaan!

Sunnuntaina veimme Elsan hoitoon Lily’s placeen, ja taaperon päiväunien aikaan käperryimme kolmestaan oikein kunnolla perhepetiin nokosille. Iltapäivästä lähdin Annan kanssa lähelle rantaa, missä tapasimme pitkästä aikaa ystävämme Paulan. Pienen kävelyn jälkeen ajelimme meille, söimme illallista yhdessä ja Paula näki taaperomme iltavillit kuin pääsi lukemaan hänelle kirjan kuin toisenkin. Oli ihana vain hengailla. Kyllä yksinäisyyden tunne sai tuntea kummia tänä viikonloppuna, mistä olen todella kiitollinen!

Aiemmat kiitollisuus-postaukset

Entä sinä? Mistä sinä olet ollut tällä viikolla kiitollinen?


Tämä on viimeinen postaus tätä juttusarjaa. Tätä on ollut ilo tehdä, mutta tämän muuttuessa työlääksi on aika jonkin muuttua. Näiden kiitollisuuspostausten suosio vakilukijoiden joukossa piilee tarkempien kuulumisten kertomisessa, joten älkää huoliko – tätä tulen jatkamaan. Vain eri tavalla…

Tagged , , , ,

2 thoughts on “Viikon kiitollisuus #8: Eroon yksinäisyydestä

  1. Heippa!Olen seurannut blogiasi pitkään ja halusin jättää sinulle kiitoksen ihanasta, elämämakuisesta ja rehellisestä blogista!Meidän perheessä myös samanikäinen taaperopoika,joten hauska lukea Annan tempauksista.Myös Britti-fanina on kiva lukea postauksiasi ja toivonkin lisää juttuja kotimaastasi.Ihanaa tulevaa talvea koko perheelle!:-)

    1. Voi kiitos Johanna todella ihanasta kommentista <3 Ja tiedätkö, se mitä suunnittelen nyt näiden kiitollisuuspostausten tilalle tarjoilisi just tota, mitä toivoit.. Juuri näitä kuulumisia, Annan tempauksia ja siten näkyisi myös tätä Brittilandiaa! 😀 Mutta voisin kyllä postata muutenkin enemmän tästä asuinmaastani ja asuinpaikastani...
      Terkkuja taaperopojallesi! Ja haleja! <3

Leave a Reply