Yön pimeydessä kävin nojailemassa posliinipyttyyn, sitten tarjosin toista päätä. Jokaisen session jälkeen olo oli lähes normaali, ja menin takaisin petiin hämmentyneenä. Ehdin jo miettiä ruokamyrkytystä. Mutta miksi minä olisin ainut, kun me kaikki olemme samaa syöneet?
Seuraavana päivänä Dan antoi minun nukkua pitkään. Sinä iltana alkoi Elsa oireilla. Jouduimme perumaan kaikki yöhoidot, koulunkäynnit, kaikki.
Pari päivää eristyksissä ulkomaailmasta, ja vain aikuiset ärähtelevät toisilleen. Mahataudin kurituksesta on kärsinyt vain edellä mainitut, mutta kunniamaininnan tilanteen hoitamisesta kuuluu perheen isille. Siinä, missä perheen äiti on ollut aivan hyödytön, on isä kokannut, siivonnut, tuonut juomista, lääkinnyt ja viihdyttänyt. Erityismaininta kuuluu taaperolle, joka on ollut myös erityksissä sisätiloissa muutaman päivän verran, ja silti käyttäytynyt niin nätisti. Hän ei ole hakenut kenkiä eteisestä tai vetänyt itkupotkuraivareita kiinni pysyvän ulko-oven luona, toisin kuin vanhemmat olettivat. Hän on iloisesti lauleskellut Youtubesta soivien lastenlaulujen mukana, laskenut duploja ja rakennellut niistä torneja ja onpa hän kilpoja isin kanssa hoitanut isosiskoaan.
Niinkuin hetki sitten suihkussa. Arjen sankarini vei katraan suihkuun. Sylissään pesi tuon isomman neidin, ja Anna-taapero auttoi sen minkä kykeni. Onnistuipa hän ojentamaan isille pyydetyn shampoo-pullon kuin levitti shampoota isin kaverina isosiskon tukkaan. Siinä välissä hän tottakai leikki omilla leluilla, “ei kuullut” mitä isä isanoi, kikatti kun isä suihkutti häntä, karkasi suihkusta ja palasi sinne kuikuillen takaisin…
Mitä minä olisinkaan ilman tätä minun perhettäni? Joskus rakastan niin, että sattuu.
Mutta ainakin masu on jo parempana, ja Elsakin on jo aiempaa paljon parempana!
Erityiskiitokset
lukijallemme Suville, joka vastasi kommenteissa muiden lukijoiden kysymyksiin! Minä täällä huonovointisena melkein päästin iloitkut, kun huomasin.. Kiitos.
Ps. Nämä oksennuspäivitykset loppukoot nyt tähän! Kun viime viikolla kirjoittelin vastakohtien äidistä eli siitä, kuinka panikoin Annan oksentaessa, ja nyt tämän viikon keissit. Jep. Nyt riittää. Kiitos!
”Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.
Juttusarjassa aikaisemmin julkaistu:
- Kun mummi ja ukki lähtivät
- Rajamailla
- Rakkaudenosoitus
- Lusikassa
- Kesäkintut ja Kikatusmaatti
- Päämäärä tuntematon
- En mä suinkaan kun sipuli
- Onni ei tallennu kameralle
- Grandma:n tyttö
- Sunnuntaipiknikki
- Talo-ostoksilla
- Opettelemme jakamaan yhdessä
- Riitelevät äiti ja isi
- Samurai ja raukeaa rakkautta
- Nukkumisen 101
- Vastakohtien äiti
Ole hyvä! 🙂 <3