Perhe-elämä

Kirjoita vain: Vastakohtien äiti

Sinä iltana en häntä nostanut omaan sänkyynsä. Hän tuhisi minun ja Danin tyynyjen välissä, jotenkin niin haavoittuvaisen ja siron näköisenä. En osannut sitä selittää itselleni tai Danille, miksi annoin kuopuksen nukkua meidän sängyssä yönsä. Se vain tuntui oikealta.

Sinä iltana meillä ei ollut yöhoitajaa erityisellemme Elsalle. Dan menikin Rubyn kanssa yöpuulle aikaisin, jotta jaksaisi nousta tyttöjen kanssa aamuhommille kukon kiekaisun aikaan. Minä valvoin puolilleöin, hoidin Elsan lääkkeet ja ruoat. Hän oli edelleen saturaatiomonitorissa, niinkuin jo viikkojen ajan muutenkin. Satuin olemaan hänen huoneessaan, valmistelemassa yöruokaa, kun yhtäkkiä  tytön rintakehä ei noussut. Hän ei hengittänyt. Laskin käteni hänen keholleen samalla, kun saturaatiomittari alkoi hälyttää. Ravistelin tytärtä, ja hän henkäisi. Repäisi ottaa henkeä syvään, päästi sen ilman ulos, otti uudestaan henkeä, päästi sen ulos… ja ei ottanut taaskaan sitä seuraavaa henkäisyä. Tärisytin ja ravistelin häntä, ja hän otti taas henkeä.

Tyynen rauhallisesti käännyin happitankin puoleen. Aivan kuin olisin kiinnitellyt letkuruokintaa, yhtä rutiininomaisin liikkein kiinnitin tyttöni naamalle happiviikset ja täräytin tulemaan tankista litran vauhdilla happea. Happiviiksistä puskeva happi kutittelisi nenässä, stimuloisi sitä kautta muistuttamaan Elsaa hengittämään. Laittaessani ruokaletkut peg-nappiin seurasin, kuinka tyttö hengitti taas tasaisesti. Kevyesti, mutta tasaisesti. Turvallisin mielin siirryin makuuhuoneeseen ja ennen kuin nukahdin, seurasin videomonitorin kautta esikoiseni hengittämistä.

Kolmen aikaan yöllä havahduin siihen, että Anna yski ja kakoi vieressäni. Nostin päätä tyynystä vain nähdäkseni, kuinka kuopuksesta lensi oksennus kaaressa. “Voi TSIISUS!” säikähdin. Salamannopeasti nappasin pienimmän lapseni kainaloon ja juoksin kylpyhuoneeseen. Annakin säikähti ja kirkui.

Pyörähdin pari kertaa akselini ympäri kylppärissä. Mitä minä tänne tulin, miksi minä olen täällä? Anna alkoi kakoa uudelleen, nojauduin hänen kanssaan lavuaarille. Tämän takia minä tässä. Silittelin Annan selkää ja hyssytin. Oksennusta ei kuulunut, tyttö vain itki. Yritin pestä vedellä hänen ryvettyneet kasvonsa, mikä sai tytön vain kirkumaan enemmän.

Mitä minä teen? Paniikki sumensi aivot.

Retuutin kantaa kuopuksen olohuoneeseen, istuin sohvalle ja pyyhin hänen naamansa kosteuspyyhkeillä. Anna painautui tiukasti kiinni ihooni, täristen, nyyhkyttäen. Silitin ympyröitä hänen selkäänsä, juttelin rauhoittavia. Ei mitään muistikuvaa siitä, mitä minä sanoin.
Tärinä pikkuhiljaa lakkasi.

Dan kulki ohitse petivaatteiden kanssa. Kuulin, kun hän työnsi ne pesukoneeseen. Sitten hän kurkkasi olohuoneeseen, minä pyysin Annalle vettä. Dan palasi vesipullon ja sankon kanssa. Hän tarjoutui jäämään Annan kanssa olohuoneeseen, mutta minä en halunnut. Anna oli kuin pieni simpanssi, takertunut minuun kiinni, hautasi päätään yhä syvemmälle rintakehääni. Dan haki meille viltin, ja minä jäin kuopuksen kanssa olohuoneen sohvalle kuulostelemaan oloa.

Anna ei enää oksentanut. Vesi alkoi maistumaan hetken päästä, ja vesi pysyi sisällä. Puoli viiden aikaan aamulla uskalsin tarjota vähän syötävää, minkä Anna otti iloiten vastaan. Sekin pysyi sisällä. Puoli kuudelta vein nukahtaneen lapsen takaisin Danin viereen nukkumaan. Kuudelta suoritin Elsan lääkkeet ja herätin Rubyn aamuhommille. Vein Rubyn kouluunsa vailla kahdeksan, vailla yhdeksän minä palasin takaisin sänkyyn jatkamaan unia.

Minä olen äiti, joka ei panikoi, jos hänen erityislapsensa peg-nappi poksahtaa paikoiltaan.
Minä olen äiti, joka osaa elvyttää esikoistaan.
Minä olen äiti, joka ei pahemmin säikähdä, jos hänen esikoisensa ei hengitä.

Minä olen äiti, joka menee ihan paniikkilukkoon, jos hänen kuopuksensa oksentaa.


Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.

Juttusarjassa aikaisemmin julkaistu:

Tagged , , , , , , , , ,

2 thoughts on “Kirjoita vain: Vastakohtien äiti

  1. Hei

    Pakko kysyä, kun tämä on varmaan joku murre tai “ulkosuomalaisuus” juttu, mutta mitä tarkoitat sanalla “vailla”? Esimerkiksi “Vein Rubyn kouluunsa vailla kahdeksan, vailla yhdeksän minä palasin takaisin sänkyyn jatkamaan unia.” Varttia vailla?

Leave a Reply