“Laitetaanko jotain Netfliksistä pyörimään?”
“Mitä sieltä?”
“En minä tiedä. Jotain uutta. Blogin lukijat ehdotti paria sarjaa…”
“No kokeillaan.”
Kävin blogin Facebook-sivulla käytyä keskustelua lävitse ja lisäilin uusia sarjoja meidän listalle. Samalla kävin mielessäni lävitse kulunutta päivää. Sitä, miten kireä olin taas ollut miestäni kohtaan. Kun ei hän olevinaan tekisi tarpeeksi. Olin ärähdellyt.
“Miten olisi tämä?” Esikatselussa pyöri japanilainen vanha mies, ruokaa ja samurai. “Samurai Gourmet on sarjan nimi… Vaikuttaa erilaiselta..”
“Kokeillaan vaan,” Dan sanoi.
Jo ensimmäisen jakson aikana minä kikatin. Pystyin niin samaistumaan tuohon eläkeläiseen… Toisen jakson alkaessa vilkaisin keittiön pöydän ääressä istuvaa miestäni uudestaan. Hänkin seurasi sarjaa haltioissaan.
“Dan?”
“Niin?”
“Tuu tänne,” taputin paikkaa vieressäni. Dan sulki tietokoneensa ja siirtyi viereeni istumaan. Pian istuimme aivan sylikkäin, toisiimme nojautuen, ihan lomittain ja katselimme japanilaista eläkeläistä ruudulla. Oli niin hyvä, raukea olla. Kaikki ärtymys oli kadonnut, oli vain väsymys. Ja tämä hetki. Miten niin rakastinkaan tätä miestä.
“Minä rakastan sinua.”
“Minäkin sinua.”
“Minä rakastan enemmän.”
“Minä eniten.”
“Shh!”
Samurai ilmestyi ruutuun. Eläkeläinen seurasi silmät pyöreinä itsevarman miekkamiehen käytöstä. Minä silittelin mieheni päätä.
”Kirjoita vain” on juttusarja, jonka pääpointti on punaisen langan puuttuminen. Näillä postauksilla ei itsessään ole tarkoitusta, sanomaa tai tärkeää viestiä. Ne ovat kuvauksia arjesta, tunnelmia, mitä vain, mille ei muuta ”julkaisupaikkaa” ole. Sitä kuuluisaa höpöhöpöä.
Juttusarjassa aikaisemmin julkaistut:
- Kun mummi ja ukki lähtivät
- Rajamailla
- Rakkaudenosoitus
- Lusikassa
- Kesäkintut ja Kikatusmaatti
- Päämäärä tuntematon
- En mä suinkaan kun sipuli
- Onni ei tallennu kameralle
- Grandma:n tyttö
- Sunnuntaipiknikki
- Talo-ostoksilla
- Opettelemme jakamaan yhdessä
- Riitelevät äiti ja isi
❤