Perhe-elämä

Miksi otan kuvia yhdestä lapsesta enemmän kuin toisista lapsistani?

Instagram päivittyy helpoiten Annan kuvalla, jopa yksityisen Facebook-tilini vuosialbumissa on enemmän kuvia Annasta kuin Elsasta. Anna juoksemassa vesipuistossa, Anna liukumäessä, Anna serkkujensa kanssa kävelyllä, Anna tutustumassa uusiin ystäviin puistossa, Anna syöttötuolissa…

Selatessani puhelimella otettuja kuvia syyllisyys jäytää. Rakastanko minä kaikkialle ehtivää ja täysin tervettä Annaa enemmän kuin vammaista lastani Elsaa? Jos rakkauden määrä lasketaan otettujen kuvien määrässä, niin näin näyttäisi olevan asian laita.

Pureskelin tätä asiaa pitkään päiväkirjani sivuilla, kunnes viimein ymmärsin kysyä itseltäni erään hienon kysymyksen:

“Mitä sanoisit ystävällesi, jos hän olisi sinun tilanteessasi?”

Kysyisin, onko siinä mitään pahaa, että toisesta lapsesta on enemmän kuvia kuin toisesta? Ei kai se ole ihmekään, että hurjaa vauhtia kasvavasta ja muuttuvasta Annasta tulee räpsittyä nyt yhtä lailla paljon kuvia?

Kysyisin, miten paljon ystäväni viettää aikaa kummankin lapsen kanssa – yhdessä ja erikseen. Ystäväni vastatessa että hänellä on yleensä hoitovastuu Annasta, kun on helpompaa jakaa lapset aikuisten kesken hoidettavaksi ja kuinka Dan huolehtii siitä, että hän saa kokea kaikki normaalin vauvan kehitysaskeleet ja merkkipaalut Annan kanssa mitä hän missasi Elsan kanssa.. Toisin hänen huomion juuri tähän. Käskisin hänen kysäistä kumppanilta lupaa katsoa hänen puhelimensa galleria lävitse. Onko siellä enemmän kuvia Elsasta kuin Annasta? On? Tarkoittaako se sitä, että lasten isä välittäisi Elsasta enemmän kuin Annasta?

Vai johtuisikohan se siitä, että hän ottaa enemmän kuvia Elsasta ollessaan enemmän hänestä hoitovastuussa? Eikö se ole ihan luonnollista ottaa kuvia siitä, joka on oman huomion keskipisteenä?

“Miksi koet syyllisyyttä?” kysyisin, “Miksi pelkäät rakastavasi toista lasta enemmän kuin toista? Onko niin?”
“No ei!”
“Ehkä siis koet syyllisyyttä siitä, että vietät enemmän aikaa juurikin toisen lapsen kanssa kuin toisen. Ehkä siis.. sinulla on ikävä esikoistasi?” Kun ystäväni hiljenisi ja nyökkäisi, minä sanoisin: “Entäs, jos sanoisit kumppanillesi, että vaihdatte välillä päikseen? Ettei toinen ole aina Elsan kanssa ja toinen Annan?”

Tämä postaus yllätti itsenikin. Vaikka minulla oli ajatus postauksen kulusta, silti tuo ikävä yllätti. Miten voi olla ikävä lasta, jonka kanssa on joka päivä koko ajan? Samassa tilassa, samassa puistossa, yhdessä autossa. Mutta kun keskittyy huolehtimaan toisesta lapsesta, tuntuu ettei huomaa toista. Ja siitä tulee se ikävä.

Entäs sinä? Onko sinulla enemmän kuvia toisesta lapsesta kuin toisesta?

Aiheeseen liittyvät aikaisemmt postaukset:

Tagged , , , , , ,

5 thoughts on “Miksi otan kuvia yhdestä lapsesta enemmän kuin toisista lapsistani?

  1. Armahda Maiju itsesi. Valokuvat ovat vain valokuvia, ne eivät kerro mitään rakkautesi määrästä, tasapuolisuudesta tai syvyydestä.

    1. Jep, samaa olin tulossa kirjoittamaan.

      Vastauksena kysymykseen: minun puhelimessani ei näyttänyt olevan kuin yksi itseottamani kuva yhdestä lapsesta ja sitäkään ei edes ole otettu tällä puhelimella. Lähetin sen vain eteenpäin ja siitä jäi puhelimeen muistiin. Julistaudun siis maailman huonoimmaksi äidiksi, koska en ota valokuvia lapsistani. Eiku… ne asiat eivät tosiaan liity toisiinsa?

      Minä puolestani esitän sinulle, Maiju, tämän vastakysymyksen: miksi sinä koet niin pohjatonta huonommuutta äitiydestäsi? Sitähän se äitipuolikirjoituskin huusi.

  2. Minä otan enemmän kuvia erityisestäni monestakin syystä.. Koska hän on nuorempi, koska häneen täytyy kiinnittää huomio jatkuvasti, koska hänen uusien asioiden oppiminen ei ole itsestään selvyys.. Mutta olen ihan yhtä ylpeä ja rakastan molempia lapsia yhtä paljon. Mutta säikähdän kyllä välillä kun tajuan ettei minulla ole riittävästi aikaa keskittyä esikoiseen ja koen tuota samaa tunnetta, että tulee kauhea ikävä.

  3. Kyllä mulla on erimäärä kuvia lapsista, kun kuvien määrää tarkastelee vaikka vuoden aikajänteellä. Meillä kuvissa loistaa enimmäkseen pienet, alle kouluikäiset. Loistavat sekä mun että miehen kuvissa. Syy ei suinkaan ole rakkaudessa tai edes siinä, että sitä kuvaisi, mikä on huomion keskipisteenä. Vaan siinä, että pienten touhuja voi rauhassa seurailla sivusta kameran läpi (silloin siis kun voi). Isompien touhuja ei ensinnäkään noin vain edes saa kuvata ja toisekseen niiden kanssa vietettyä aikaa ei käytetä kameran tai puhelimen läpi lapsia katsellen, vaan aktiivisesti toimien, keskustellen, pelaten, ongelmia ratkoen tai vaikka mansikoita poimien. Sanoisin siis, että olen jopa henkisesti enemmän läsnä niille lapsille, jotka vähiten kuvissa loistavat. Noita muskujahan mulla oli seitsemän kuopus 1,5v, esikoinen parin viikon päästä 15v.

  4. Onneksi kuvat eivät ole mittari rakkauden määrästä! olet aivan uskomaton äiti lapsillesi. Voisit tehdä vaikka vaihteeksi postauksen siitä, mitkä asiat tekevät sinusta hyvän äidin, jotta huomaisit itsekin sen? ?

Leave a Reply