Perhe-elämä

27 vuotta sitten minä synnyin ja selvisin.

Ah niin katsos. Meikäläinen syntyi 27 vuotta sitten.

27 vuotta sitten isäni oli juhlistamassa setänsä 70-vuotispäivää. Äitini oli kotona, koska ei 32 viikkoisen raskausmasunsa kanssa jaksanut lähteä juhlimaan.

Äiti on aina sanonut minulle, että minulla oli kiire päästä tutustumaan maailmaan. Sen takia potkaista junttasin häntä niin kovaa, että lapsivedet lorahtivat tulla. Hän soitti isälle, ja isä ilmoitti koko juhlakansalle, että hei vaan, minä poika se lähden nyt synnyttämään!

Minä synnyin, jos vain oikein muistan äidin kertomasta, kello 23:20 Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Viisi minuuttia myöhässä siitä isäni unesta, jossa hän oli nähnyt kellonajan 23:15. Isä ja äiti ovat kertoneet minulle, että minä en olisi selviytynyt ilman sairaanhoitajien nopeaa toimintaa. Kuinka he kiikuttivat minut vauvojen teho-osastolle happilaitteisiin.

Vanhempani olivat kauhuissaan – 6 vuotta he olivat toivoneet lasta, ja juuri kun he olivat totuttelemassa ajatukseen lapsettomuudesta ja pohtineet adoptiota, äiti oli tullut raskaaksi. Sitten yhtäkkiä minä olinkin maailmassa, eivätkä he tienneet, selviäisinkö minä.

27 vuotta myöhemmin minä haluan muistaa äitiäni. Hän on minun sankarini. Hän muutti sairaala-ajakseni Kuopioon sukulaisemme luokse, ja kävi päivittäin minua hoitamassa sairaalalla. Hän katseli keskoskaapissa makaavaa esikoistytärtään kiinnitettynä happilaitteisiin, aivan niinkuin minä pari vuosikymmentä myöhemmin omaa tytärtäni. Niin kuin tyttäreni, minäkin olin liian heikko imemään tissiä, joten minua ruokittiin nenäletkun kautta. Kun äitini oli käymässä luonani täällä silloin, kun Elsa oli vielä sairaalalla, hän katseli tippa linssissä kun minä ruokin Elsalle rintamaitoani nenäletkun kautta. Aivan niin kuin hänkin, silloin 25 vuotta aiemmin.

En usko, että äiti tai isäni ovat koskaan itseään kiittäneet siitä, että heidän keskosena syntynyt tyttärensä selvisi. Niinpä minä kiitän siitä nyt, 27 vuotta kaikesta tapahtuneesta myöhemmin.

Kiitos äiti, kiitos isä. Te olette minun sankareitani. Ilman teitä, minä en olisi nyt tässä. Ilman teitä, minä en olisi välttämättä jaksanut oman tyttäreni teho-osastoaikaa. Mutta minä jaksoin. Koska te tiesitte, millaista se aika on, ja osasitte minua auttaa ja kuunnella.

Minä en juhlista tänään itseäni, minä juhlistan teitä. Nostan tätä äitiyden eliksiiriä, kylmää kahvia kupissa, ja ajattelen teitä. Kiitos, että olette aina pitäneet minusta huolta. Kiitos, että olette aina olleet olemassa minua varten.

Kiitos, isä ja äiti. Te olette upeita. Älkää ikinä unohtako sitä.
Minä rakastan teitä.

Tagged , , , ,

10 thoughts on “27 vuotta sitten minä synnyin ja selvisin.

Leave a Reply