Perhe-elämä

Viikonloppu Vällyjen Välissä.

En tiedä, mikä minuun on yhtäkkiä iskenyt. Väsyttää koko ajan niin paljon, että hetkenä minä hyvänsä olisin valmis petiin. Twitterissä piipiteltiinkin, että ainakin yksi toinen Suomen puolella kokee samoin. Kun nukuttaa vain. Hän ehdotti, että ehkä keho taistelee jotain pöpöä vastaan.

Kuulostaa fiksulta.

Onhan Dan ollut kohta pari viikkoa kipeänä, ja itsekin kärsin angiinasta joulun aikoihin. Olen Danille naureskellut, kuinka hän kärsii “man flu”sta. Kuumeetonta ärsyttävää kuivaa yskää, kurkkukipua ja voimattomuutta. Mutta ymmärrän myös. Paraneminen on hidasta, kun ei ole kuumetta polttamassa pöpöä pois.

Eikä hän käyttäisi kurkkukipua turruttavaa lääkettäkään niin useasti kuin mahdollista, jos olonsa ei oikeasti olisi tukala.

Koska hän on ollut kotona, on meillä ollut molemmilla mahdollisuus kaivautua vällyjen väliin unten maille riippumatta tyttären päikkäriajoista. Olemme vuorotelleet – ensin Dan, sitten minä. Arkena tämä toimikin ihan mukiinmenevästi, sillä olin silloin myös aikaansaava.

Viikonloppuna homma lähti räpylästä.

Olin lauantaita vasten yötä nukkunut mainiosti. Aamu sujui kankean väsyneesti, mutta ongelmitta. Elsa kikatteli leluille ja sai minut vaivattomasti hymyilemään. Danin nukahtaessa aamupäikkäreille, minä jäin puuhastelemaan tyttären kanssa. Soitettiin musiikkileluja, tyttö pyöritti karuselliaan ympäri ja ympäri. Kun Dan kömpi sängystä ylös ja örähteli hurmaavan köhäisellä äänellään, minä olin aivan valmis petiin.

Kömmin jo valmiiksi lämpimien peittojen väliin.

Heräsin nälkään. Ulkona oli pimeää, sisälläkin oli hämärää. Dan oli sammutellut valoja Elsan unirytmin vuoksi, saadakseen hänet yöunille.

Kello oli yhdeksän. Illalla.

“Minä yritin herätellä sinua,” Dania nauratti. “Kolme kertaa. Ekalla kerralla luovutin, ja koska Elsa oli nukahtanut päiväunille, minä liityin sinun seuraasi. Muistatko? Nukuin vieressäsi ainakin puolitoista tuntia.”
“Muistan, että sinä kutitit minua. Minua ärsytti.”
“Joo, kielsit minua aika tomerasti. Siksi luovutinkin.”
“Entä ne muut kerrat?”
“Kerroit minulle, että ‘F*ck off!”
“Oikeasti?”
“Jep!”
“Anteeksi!”
Dan hymyili. “Ei se mitään.”
“Minä näin unta.. Ehkä minä tiesin, että sinä olit lähellä. Olit ihan hirveän ärsyttävä. Et jättänyt minua rauhaan.”
“Ja sitten käskit minun painua kuuseen.”
“Joo.. Anteeksi.”
“Älä hulluja puhu.”

Dan kokkasi myöhäisen illallisen; tyttären nukkuessa ahmimme uunissa kypsennettyä kanaa ja riisiä. Vain parin tunnin kuluttua olimme nukkumassa, sievästi kietoutuneina toisiimme.

Eikä minulla ollut mitään ongelmaa nukahtaa.

Sunnuntaiaamuna olo oli kuin en olisi nukkunut ollenkaan. Raahauduin ulos makuuhuoneesta niin hitaasti kuin vain mahdollista, toivoen että voisin palata sänkyyn välittömästi. Puolikuntoinen Dan tervehti minua sohvalta hymyillen ja kähisten karhealla kurkullaan huomenet. Elsa oli hänen sylissään, ja tyttö väläytti minulle heti hymyn minut nähdessään. Päästi niitä söpöjä pieniä kurkkuäännähdyksiä ilmoittaakseen, että halusi syliini.

Kello oli yhdeksän aamulla. Dan oli antanut minun nukkua pitkään.

Pari tuntia jaksoimme puuhastella yhdessä, sitten Daniin iski väsy. Hän meni pitkälleen, minä syötin El:lle lounaan ja sunnuntain kuvien mukaisesti jäin häntä halimaan. Elsaa väsytti, mutta hän taisteli unta vastaan – niin vieras ajatus meikäläiselle.

Kun hän nukahti, minä kömmin Danin viereen.

Dan herätti minut viiden jälkeen.

Olen kärsinyt paniikista viikonlopun aikana. Ehkä minua pelottaa kaiken tämän väsymyksen takia nimenomaan arjen pyörittäminen. Dan menee maanantaina uudestaan lääkärille, jospa hän vihdoin ja viimein saisi sieltä jonkinlaista troppia oloaan helpottamaan. Vaikka lumelääkkeitä, jos ei muuta – kun mitäänhän he eivät torstaina hänelle antaneet.

Mutta miten minä jaksan?

Näin se masentuneen arki kuitenkin menee. On hyviä päiviä, kauniita ja jopa onnellisia hetkiä. Niin kuin perjantaina, kun kävelin kotiin Boscombesta. Kun otin nämä kuvat, kuvasin videon Charminsterissa.

Sitten on näitä pelokkaita, ahdistuneita hetkiä ja päiviä. Kun pelottaa oma jaksaminen. Mutta jos ei joskus tutkita mutakuoppaa, ei osata nauttia auringon tuomasta lämmöstä poskilla.

Miten teidän viikonloppu meni? Toivottavasti energisimmissä meiningeissä kuin meillä!

Terveiset ja kuulumiset voit minulle tuttuun tapaan jättää tästä!

Kuvat Kings Parkista sekä Wessex Wayn alikulkutunnelin päästä matkalla Queens Parkiin.
Näiltä main kartalla.

Tagged , , ,

3 thoughts on “Viikonloppu Vällyjen Välissä.

  1. Hei,oon useamman kerran blogia lukiessa herännyt samaan pään sisäiseen kysymykseen ja pohdintaan jotka on kasvaneet tämän ja masennusta pohdiakelevassa tekstissä miettinyt että olisiko sinullakin kaksisuuntainen masennus? Ainakin minulla se oireilee noin kuten kuvailit eri päivien fiiliksistä.toivottavasti dan parantuu pian ja sun väsymys helpottaa 🙂

    1. Hmmmm, hyvin mielenkiintoinen ajatus, en ole tuota tullutkaan ajatelleeksi! Lähdenkin heti hakukoneita rasittamaan ja etsimään lisätietoa ! Kiitos hurjasti tästä oivalluksesta! Ois ihana oppia ymmärtämään näitä oloja paremmin, ja siten myös itseäni ! KIITOS! Miten kausiluontoista/vaihtelevaa tämä sinun masennuksesi on? Ja oletko esim. samalla tavalla sinut itsesi kanssa (ulkonäkö) mutta esim. tekemisiesi kanssa et (minä en omasta mielestäni ikinä tee tarpeeksi ;D)?

    2. Nyt kun tein vähän tutkimustyötä, en löytänyt mitään kaksisuuntaisella masennuksella mutta tarkoititkin varmaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä? Se tyypin I ei minulla selkeästi ole, ja luin tarkasti sitä tyyppiä II – koska se on se “salakavalampi”, ei niin selkeä.. Ja juttelin terveysalaa opiskelevan kaverin kanssa ja kävin sitä listaa läpi, ja tultiin siihen tulokseen että ei minulla sitä ole. Kun siihen II-tyyppiinkin liittyi esim. itseluottamuksen kausittainen nousu ja lasku – eli juuri maaniskaudella itseluottamus olisi aivan huipussaan ja sitten depressiokaudella, no, ei niinkään. Minulla tämä itseluottamus pysyy aikalailla samana koko ajan, olen oppinut tietämään missä olen hyvä ja itseluottamukseni monessa mielessä on kasvanut tasaisesti, ja sitten tietyillä elämänalueilla itseluottamukseni on huono (esiintyminen, itseni arvostaminen, keskittyminen vain itseeni). Tämä ei myöskään ole selkeästi kausittaista, minulla voi olla niitä hyviä päiviä ja sitten taas huono päivä, hyvä päivä.. Aivan niin kuin elämässä yleensäkin, ilman masennusta. 🙂 Ahdistushäiriötä minulla on selkeästi, sekä masennusta, ja tähän liittyy niin monta erinäistä tekijää miksi juuri nuo.

      Mutta hei, kiitos vielä kauheasti! Oli mielenkiintoista tutkia tätä mahdollisuutta! <3 Oikeasti, kiitos!

Leave a Reply