Perhe-elämä

Raskaana tai äskettäin synnyttänyt: Voisitko kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?

Iltasanomat julkaisi viikonloppuna artikkelin synnytyksen jälkeisestä masennuksesta, mikä kolahti henkilökohtaisesti päin henkisiä kasvoja kuin märkä rätti. Ensin meinasin jakaa jutun vain blogin fb-seinällä, mutta tulin toisiin ajatuksiin. Lukiessani artikkelin listausta niistä syistä, jotka voivat synnytyksen jälkeisen masennuksen aiheuttaa, pystyin itse merkitsemään ruksin melkein jokaiseen kohtaan.

Vauva-arki, minkä aina kuvitellaan olevan niin auvoisen onnellista ja suloista, voi toisinaan olla jotain ihan muuta. Kun kaikki muut tuoreet äidit tuntuvat elävän “onnellisessa vauvakuplassa”, niiden omien epätoivoisten tunteiden takia kokee helposti syyllisyyttä. Aivan turhaan.

Iltasanomien jutun lähteenä on käytetty kirjaa nimeltä “Odottajan käsikirja”, minkä mukaan naisen on kolme kertaa todennäköisempää sairastua masennukseen synnytettyään kuin minään muuna elämänsä ajankohtana.

Pysähdy hetkeksi.
Mieti.

Kolme. Kertaa. Todennäköisemmin.

Vuosittain synnytyksen jälkeinen masennus koskettaa artikkelin mukaan 6000-10000 perhettä, eli kyse ei mitenkään ole pienistä luvuista. Minäkään oman masennukseni kanssa en siis ole yksin.

pusu

Mikä voi siis aiheuttaa synnytyksen jälkeisen masennuksen?

boxÄidin omien varhaisvaiheiden sekä muut käsittelemättömät traumaattiset kokemukset

Vaikka olen elämässäni kokenut paljon koulukiusaamisesta eteenpäin, en kuitenkaan koe että henkilöhistoriastani löytyisi muita kovinkaan suuria traumaattisia kokemuksia. Ehkä vähättelen kokemaani, mutta jostain syystä olin kykenemätön tähän kohti ruksin laittamaan. Traumaattisiksi kokemuksiksi luen itse esimerkiksi lähimmäisen menetyksen, vanhempien työttömyyden ja varhaislapsuuden turvattomuuden.

ruksi Aiemmat psyykkiset ongelmat

Olen ymmärtänyt, että olen kärsinyt masennuksesta paljon pidempään kuin ehkä ikinä olen aiemmin uskaltanut itselleni myöntääkään. Huono itseluottamus, muiden hyväksynnän kaipuu, täydellisyyden tavoittelu.. Masennus on ollut pitkäaikaisin elämänkumppanini, mutta synnytyksen jälkeen kuvioihin hyppäsi ensimmäistä kertaa ahdistus- ja paniikkikohtaukset.

ruksi Hankala synnytys tai sen pelko

Synnytyskertomuksen lukeneet tietävätkin, miten nopeasti kaikki tapahtui. Miten yllättävää kaikki oli. Miten en ymmärtänyt silloin koko tilanteen vakavuutta, ja lapsenomaisesti takerruin ajatukseen luonnollisesta alatiesynnytyksestä (ja vieläkin olo keisarileikkauksesta tullutta arpea silitellessä on kuin olisin jäänyt jostain paitsi). Synnytys ei ollut tuskallinen tai hidas, ei pelottavakaan – mutta se räjäytti maailmani.

ruksi Riittämätön sosiaalinen tuki

Muutettuani Englantiin se luonnollinen tukiverkosto jäi Suomeen – omat vanhempani ja siskoni, kuten myös suurin osa ystävistäni. Englannista tunsin muutaman yliopisto-opiskelijan, jotka olivat kaikki harjoitteluaan suorittamassa itse ulkomailla, sekä tietysti Danin perheineen. Danin perheen puoli ei ole kovinkaan innokas hoitamaan Elsaa, eikä siten Elsa ole ikinä sairaala-aikoja lukuunottamatta ollut yökylässä tai hoidossa muualla. Raskaana ollessani tutustuin muutamaan täällä asuvaan suomalaiseen, kuten Paulaan, ja hänestä on tullutkin minun paikallinen tukipylvääni. Hän on se, jolle soittaa hädän tullen, ja joka tulee mielellään hoitamaan Elsaa. Paulan hoiviin uskallan Elsan myös jättää, sillä hän tuntee Elsan kommunikointikeinot ja osaa lukea, mitä tyttäreni milloinkin pyytää.

Kaiken kaikkiaan, vaikka neuvolantäti otti minut vakavissaan ja olemme saaneet upeasti tukea NHS:ltä ja muilta tahoilta, ei sosiaalinen tukiverkostoni täällä ole mitenkään kattava.

ruksi Ihmissuhdeongelmat

Dan sairastui itse masennukseen silloin, kun minä muutin takaisin Suomeen kesätöihin ja suorittaakseni opintoni loppuun. Se oli hänelle suuri isku, ja palatessani tänne takaisin ei hän ollut oma itsensä. Masennus muutti häntä passiiviseksi. Lisää yhtälöön meikäläisen raskaushormonit – ei hyvä! Sitten tyttäremme syntyi ennenaikaisesti ja oleskeli sairaalassa pitkään – tämä ei tosiaan kenellekään ole helppoa aikaa, ja entä jos mielesi on haavoittunut jo aiemmin?

ruksi Imetysongelmat

Maito kyllä nousi, siinä suhteessa imetyksen kanssa ei minulla ollut ongelmaa. “Ongelmana” olikin tyttäreni, joka ei jaksanut nänniä imeä tarpeeksi saadakseen itsensä kylläiseksi. Tästä johtuen olin neljä kuukautta hyvin läheisissä väleissä lypsykoneen kanssa.

Joka tuutista toitotetaan, kuinka äidinmaito on sitä parasta, mitä äiti vaan voi uudelle ihmisalulle antaa. Ei paineita! Jos sitten imetys ei jostain syystä luonnistukaan, ei ole yhtään kummallista, että mielensä siinä pahoittaa ja haavoittaa.

ruksi Uniongelmat

Jos vauva ei nuku, siinä menee vanhempienkin yöunet. Tai jos joudut lypsykoneeseen, niin kuin tämä bloggaajamutsi, niin joudut kolmen-neljän tunnin välein nousemaan sängystä ja raahautumaan lypsylle. Riippumatta siitä, nukkuuko pienesi ja milloin hän viimeksi heräsi syötölle.

Minä ja raskausmasu Enkkuloissa.
Minä ja raskausmasu Enkkuloissa.

ruksi Isot elämänmuutokset

Vauva itsessään, niin toivottu ja kaikesta valmistautumisesta huolimatta, on iso elämänmuutos. Mitä todennäköisemmin vauva tulee jollain tavalla yllättämään, eikä siitä tarvitse tuntea vanhempina syyllisyyttä.

Meikäläisen suuri elämänmuutos paria kuukautta ennen raskauden päättymistä oli Suomesta ulkomaille muuttaminen. Englantiin oman elämänkumppanin luokse, vaihto-oppilasvuonna tutuksi tulleelle paikkakunnalle – jossa minun tukiverkostoni koostui Danista.

ruksi Sairas tai erityisen paljon hoitoa tarvitseva vauva

Kaksi kuukautta NICUssa, minkä jälkeen diagnoosi toisensa perään olemme oppineet erityisen pienemme tuntemaan. Aivan vauvatehon alkuaikoina meille kerrottiin, että tyttäremme ei välttämättä selviä hengissä. Myöhemmin olemme oppineet ihanan erityislääkärin kokemuksen kautta, että olemme itseasiassa hyvin onnekkaita että Elsa ylipäätään selvisi. Monta vuosikymmentä kestäneen työuransa aikana tämä vauvojen sydänsairauksiin erikoistunut lääkäri on nähnyt vain yhden toisen vauvan Elsan lisäksi, joka selvisi fetomaternaalisesta vuodosta. Hyvin usein vauvat vain.. kuolevat kohtuun.

Nicusta selviydyttyämme olemme viettäneet aikaa sairaaloilla muutenkin. Ei vain fysioterapian ja muun muodossa, vaan Elsalta leikattiin tyrät ja sairastuipa hän vuosi sitten ennen joulua ilmatietulehdukseen. Tuolloin hän sai myös epileptisiä oireita, minkä vuoksi edelleen näemme epilepsiaan erikoistuneita lääkäreitä, jotka tarkkailevat tyttömme kehitystä. Unohtamatta sisäkorvaistuteleikkaustakaan.. Kyllä, voisi sanoa että meidän erityisemme tarvitsee erityisen paljon hoitoa.

aitisihoitaa

Tunnista oireet:

  1. Erilaiset pelkotilat, mm. vauvan tai lähimmäisen menettäminen
  2. Pakonomaiset ajatukset itsensä tai vauvansa vahingoittamisesta
  3. Somaattisia oireita: uniongelmat, sydämentykytys, syömisongelmat sekä fyysinen levottomuus.
  4. Ärtyneisyys, voimakas väsymys, vaikeus kokea mielihyvää
  5. Suhteeton huoli ja syyllisyydentunne

Tärkeää on muistaa, että oireet saattavat alkaa jo raskausaikana! Näin kävi meikäläisellä. Yleisempää kuitenkin on, että oireet alkavat parista viikosta muutaman kuukauden päästä synnytyksestä.

Itse olen kokenut näistä vauvan menettämisen hallitsematonta pelkoa, pakonomaisia ajatuksia itseni satuttamisesta, sydämentykytyksiä (ahdistus- ja paniikkikohtaukset), ärtyneisyyttä, voimakasta väsymystä ja vaikeutta kokea mielihyvää. Suhteettoman paljon myös huolta ja syyllisyydentunnetta.

APUA

Mistä apua?

Neuvolasta – avaathan suusi! Jos pelottaa, että sinua ei oteta tosissaan, kirjoita ylös kaikki kokemasi oireet ylläolevasta listasta kuin myös syyt, miksi olet sairastunut masennukseen. Joskus masennus voi yllättää, eikä mikään ylläolevista syistä tunnu täsmäävän itseesi ja tilanteeseesi, mutta älä anna sen hämätä. Hormonit toimivat omilla kujeilevilla tavoillaan, ja joskus niin suunnattoman “väärin”. Tiedän henkilökohtaisesti, miten vaikeaa on avata se leipäläpensä myöntääkseen, että nyt ei muuten mene kovin vahvasti. Siksi valmistautuminen voi auttaa – voi vaikka sysätä sen itselle kirjoitetun muistilapun oireista ja syistä suoraan neuvolatädille, jos ei suoraan pysty itse sanomaan pahasta olosta.

Joskus pelkästään neuvolassa puhuminen auttaa, mutta sieltä voidaan antaa lähete myös psykologille. Joskus, kuten minä, voi tarvita masennukseensa mielialalääkkeitä tai hormonilääkitystä. Älä epäröi ottaa niitä vastaan! Kyseessä on kuitenkin vauvavuosi, joka jo ilman mielen järkkymistäkin on raskas. Mielialalääkitys ei tule olemaan joka-aamuinen rutiinisi koko loppuelämääsi, vaan tästä rankasta ajasta selvitäksesi. Itse miellän mielialalääkitykseni myös keinoksi jaksaa terapia.

Näiden lisäksi Internetistä löytyy vertaistukea, kuin myös muualtakin.

Ethän jää masennuksesi kanssa yksin?

Mitä ajatuksia postaus herätti?

Postauksen lähteenä on käytetty Ilta-Sanomien artikkelia “Tämä sairaus koskettaa vuosittain jopa 10 000 perhettä – osaatko tunnistaa oireet?“, julkaistu 3.1.2015.

rakkaudellam

Tagged , , , , , ,

9 thoughts on “Raskaana tai äskettäin synnyttänyt: Voisitko kärsiä synnytyksen jälkeisestä masennuksesta?

  1. Aika hurjan rastilistan sait! Voi tosiaan olla, että tohon ekaankin pitäisi se rasti panna sen kiusatuksi tulemisen takia, mutta ilman sitäkin aikamoinen lista. Itselleni rasteja ei kertynyt kuin muutama, että ehkä en ollut masentunut, vaikka muutamasta rastista johtuen en ihan parhaimmillanikaan ollut, mutta se ei oireillut noilla oireilla. Silloin ei neuvolassa seulottu masennusta rutiininomaisesti, kuten tietääkseni nykyään tässä kaupungissa tapahtuu. Eikä neuvolantätikään sanonut mitään.

    Edelleen omalla kohdallani kiittelen sitä, että imetys, no, onnistui. Niillä neuvoilla ja sillä tuella, jota sairaalassa sain, oli suuri riski myös, no, epäonnistua. Sitten en tiedä mitä olisi käynyt, se olisi ollut kaiken muun tapahtuneen jälkeen niin suuri henkinen isku. Silti, vaikka se ei olisi minua sen huonommaksi äidiksi tehnyt. Samalla ihmettelen sitä, miksi hyvin pienillä kustannuksilla vaikutettaviin asioihin ei vaikuteta. Kuten siihen, että synnytykset hoidettaisiin aina kun mahdollista äitiä kuunnellen, ja siinä imetyksessä enemmän tukien. Pienellä vaivalla poistuisi mahdollisesti kaksi masennuksen riskitekijää, ja sitä kautta tulisi säästöjä toisaalla. Mutta kun nykyisessä säästövimmassa ei osata eikä haluta ollenkaan ajatella asioita noin, vaan säästetään näyttävästi kymppi nyt – ja maksetaan satanen myöhemmin. Joka asiassa, ja pahemmaksi vaan muuttuu säästöjen ja norminpurkutalkoiden nimissä. Vaalit tulossa, joo.

    Todellakin. Kolme kertaa todennäköisempää sairastua silloin, kun ulkopuolisten silmissä elämän pitäisi olla ihan täydellistä! Olen minä joskus kuullutkin “en ymmärrä, kuinka kukaan, jolla on vauva, voi masentua”.

    1. Kyllähän se tietysti isot traumat jätti, ja edelleen isossa väkijoukossa ym. minun on vaikea olla. Ehkä siihenkin olisi kuulunut ruksi, ehkä ei – mutta toisaalta “kivempi” että omalle kohdalle sain edes yhden ruksittoman! 😀 Itsehän tuonne syylistoille voisin listata vielä taloudellinen tilanne (turvallisuuden tunne, onko paineita palata työelämään) ja turvallinen elinympäristö (onko tarpeita vastaava koti, kokeeko olonsa turvalliseksi siellä ym).. Mutta aikalailla kattava lista tuokin kyllä on!

      Minä en ymmärrä koko säästövimmaa ollenkaan, koska säästetään ihan vääristä paikoista! Juuri sieltä, mikä vaikuttaa tulevaisuuden yhteiskunnan tekijöihin, nuoriin ja lapsiin ja lapsiperheisiin ja .. aargh! Ei jaksa ymmärtää 😀 Koska säästöjä tosiaan tulisi pitkällä aikavälillä, kun turvattaisiin jokaiselle hyvä ja tasa-arvoinen lapsuus ja tuettaisiin vanhempia tarpeeksi. Juuri esim. synnytykset, imetys ja muut asiat pitäisi olla itsestäänselvyyksiä, että tottakai autetaan 110%sti vanhempia!

      Minäpä olen kuullut sellaista, että “masennusta ei ole olemassa”. 😉 “Se on vain itsesääliä.” Kaikennäköistä ymmärtämisen puutetta maailmasta löytyy, mutta puhumalla tietoisuus kasvaa.. Tämäkin henkilö tuli kyllä sitten myöhemmin pyytämään ihan anteeksi (suloinen <3), kun ymmärsi mitä masennus oikeasti on. 🙂

  2. Tuttua!
    Ensimmäisen lapsen kohdalla masennus lamautti.
    Tuoretta isää äidin masennus selvästi hämmensi: “ei tämä pitänyt tällaista olla! Täällähän itkee yötä päivää niin äiti kuin lapsikin”.

    Kolmannen lapsen kohdalla neuvolassa seulottiin äitien masentuneisuutta lomakkeilla. Sain täydet pisteet ja th antoi minulle monistelapun, jossa oli puhelinnumero neuvolapsykologille. “Soita, jos tahdot”. Seuraavilla käyneillä, ei milloinkaan tämän jälkeen, koskaan, eikä ikinä tuo samainen seulan tehnyt th kysynyt, miten nyt menee ja olenko ollut psykologiin yhteydessä. (En ollut, sillä en jaksanut).
    Olin yksin kolmen pienen lapsen kanssa ja niin väsynyt, että kerran jopa nukahdan neuvolassa. Autoa en uskaltanut ajaa, sillä ymmärsin sen olevan siinä väsymyksessä vaarallista. Puhuin väsymyksestä neuvolassa hyvin avoimesti, mutta se kuitattiin aina “sellaista se on kaikilla” -kommenteilla.

    1. Voin vain kuvitella, miten hämmentävää tilanne on ollut myös tuoreelle isälle! Mutta sitten on hyvä muistaa, että synnytyksen jälkeinen masennus voi iskeä myös isään, vaikka hänellä ei tietysti hormonitoiminta ole aivan samalla tavalla räjähdellyt kuin mitä tuoreella äidillä 😉 Mutta aikamoinen paikka masennus on myös kumppanille!

      Upeaa, että masennusta kartoitettiin tekemällä lomake, mutta kyllä tuossa tilanteessa olisi pitänyt enemmän tehdä! Olisit selkeästi tarvinnut enemmän apua, ja aivan käsittämätöntä nuo kommentit, jotka olet saanut! Väsymys tottakai kuuluu unenpuutteen kanssa vauva-arkeen, mutta ei tuollaisessa määrin!
      Minullahan neuvolantäti kyseli perään, että olinko ollut yhteyksissä psykologiin. Kun sanoin, että en, ja että minun on vain vaikea nostaa luuria soittaakseni, hän nappasi samantien puhelimen ja sanoi, että soitetaas sitten nyt yhdessä. Ja niin asia tuli hoidettua – pikku asia hänelle, iso merkitys minulle! Samalla olo puhelun aikana oli jotenkin turvallisempi, kun oli neuvolantäti paikalla – eli jos olisi iskenyt paniikki kesken, olisin voinut tyrkätä puhelimen hänelle ja sanoa, että please, mä en nyt kykene jatkamaan. Sellaista tilannetta ei tietysti tullut, mutta pelkästään jo se ajatus tuosta mahdollisuudesta auttoi!

  3. Jäin miettimään tätä. En tunne itseäni masentuneeksi, saan kaiken tehtyä samaan tapaan kuin aiemminkin. Pystyn edelleen kokemaan iloa ja positiivisia tunteita – mutta ajoittain minua kyllä vaivaa melkoinen alakuloisuus johon ei tunnu olevan sen kummempaa syytä. Meillähän on asiat hyvin. Ja kun tätä rastilistaa mietin omalla kohdallani, niin melkoisen rastimäärän minäkin saan… Ihmissuhdeongelmat on oikeastaan ainoa kohta, jota minun ei tarvitse rastittaa. Jos taas mietin tuota kohtaa “vaikea synnytys tai sen pelko” – no, eihän se vaikea ollut, mutta niin nopea että pää ei oikein päässyt mukaan siihen. Ja sitten taas kohta “sairas tai erityisen paljon hoitoa tarvitseva vauva” – no, nythän hän on terve ja tosi tyytyväinen vauva onkin, mutta eihän hän ollut itse asiassa vuorokauttakaan kun joutui vastasyntyneiden teho- ja valvontaosastolle infektion vuoksi. VIetti siellä pari päivää jonka jälkeen sitten majailtiin synnyttäneiden osastolla yhdessä vielä useita päiviä. Mitään hengenvaaraa vauvalla ei missään vaiheessa ollut, mutta tehopäivät tuntuivat silti järkyttävän raskailta samoin kuin vierihoidossa toteutetut valohoidot yms. Ja vaikka ne tuntuivat raskailta jo siinä tilanteessa, koko juttu aukeni kunnolla vasta kun oltiin päästy kotiin… Kamala syyllisyys iski, ja märehdinkin tapahtunutta varsin pitkään. Pohdiskelen tässä nyt siis tätä synnytyksen jälkeisen masennuksen mahdollisuutta omalla kohdallani, sillä löytyyhän noita tekijöitä; muut kohdat voin näitä “mutta”-kohtia ajattelematta rastittaa turhia miettimättä.

    1. Otathan neuvolassa tuon puheeksi? Kirjoitat vaikka tosiaan listan kaikista noista kohdista jotka pätee sinuun ja juttelette niistä, ja kerro noista alakuloista.. Kun teillekin tosiaan tapahtui vaikka mitä, ja paljon parempi se on hakea apua tuohon alakuloon kuin antaa olla ja pahimmassa tapauksessa se äityisi sitten oikein pahaksi masennukseksi! Voihan olla, että tarvitset vain nähdä jotakuta ammattilaista pari kertaa, jossa voit jutella kaikki nuo haavat auki ja siten puhdistaa ne, ja sitten ei olekaan enää mitään ongelmaa.

      Kerrothan neuvolassa? Laitathan mulle vaikka meilillä että miten kävi ja saitko apua? Ihan siksi, kun minä täällä nyt huolestuin ja toivon, että saat apua. <3 Parempi hoitaa nyt kun vielä ei liian pahaksi ole äitynyt, koska sitten siinä vaiheessa saattaisi hoitaminen olla paljon vaikeampaa! <3 <3 <3 <3

  4. Luin postauksen vasta nyt, muutenkin olen hiljattain vasta löytänyt blogisi ilahtuneena että sain tietää mitä lapsellesi kuuluu. Seurasin joskus jotain kautta facebookissa hänen matkaansa enkä tiennyt että kirjoitat blogia ennenkuin pari viikkoa sitten bongasin tämän 🙂

    Itselläni ei ole kokemuksia masennuksesta (miehellä kyllä sitten onkin), mutta halusin vain vastata kysymykseesi mitä ajatuksia heräsi. Vastaan samalla koko blogin herättämien ajatusten suhteen:

    Sinä olet hirvittävän rohkea nainen ja nostan sinulle hattua ainakin 30 kertaa!! Vaikka minulla on oikein hyvä ja terve itsetunto, en ikipäivänä uskaltaisi kirjoittaa näin avoimesti vaikeista tunteistani kuin sinä. Teet sen kuitenkin niin, ettei tule sellaista tirkistelyfiilistä. Nousee vain ihailu asennettasi ja rohkeuttasi kohtaan.

    Teillä on ollut aivan hirvittävän rankkaa. Uskoisin, että oman lapsen menettämisen pelko on yksi ihmisen pahimmista peloista, ja siihen lisätään vielä vähät unet ja raskaat hoitotoimenpiteet. Itselläni on kokemusta menettämisen läheisyydestä ja pelosta omasta lapsuudesta, oma rakas isäni oli erittäin vakavasti sairas siitä asti kun olin 6-vuotias. Hän eli kuitenkin onneksi pitkälle aikuisuuteeni, ja muistot ovat ihania. Paitsi paria viimeistä vuotta en hirveästi halua muistella, toisen tuskan katsominen on aika kamalaa. Toivon sydämestäni, että arki alkaa helpottaa nyt Pegin myötä.Eikö Englannissa ole mitään tahoa, joka voisi hiukan keventää hoitovastuutanne? Perhetyötä? Tukiperhettä? Muistathan tämän postauksen mukaisesti puhua jaksamisestasi!!

    Pidätte Elsasta upealla tavalla huolta! Voimia!

Leave a Reply