Perhe-elämä

Oikea sisu löytyy kaikkein pienimmistä

Kyllä nämä pikkuihmiset ovat suoranaisia ihmeitä! Siinä missä tällainen aikuisikään varttunut isoihminen haluaisi vain käpertyä viltteihin, juoda kuumaa teetä ja niistää kaikessa rauhassa nenäraukan uumenien varastot tyhjäksi sekä mikä kaikkein tärkeintä, nukkua 48 tuntia putkeen.. Niin tällainen miniversio itsestä ei voisi olla enempää aivan toista sorttia. Vaikka samassa köhässä ollaankin oltu tässä jo ihan turhan pitkään, niin silti meidän kahden reaktiot kyseiseen pöpöön eivät vastaa toisiaan. On tehnyt monta kertaa mieli vaatia tyttöä paljastamaan salaisuutensa, mutta eihän tuo nyt muuta teekään kuin hymyilee. Yritä siitä sitten löytää se vastaus.

Tai ehkä se juuri siinä onkin. Hän on niin tyytyväinen pelkästään jo siihen, että elää, niin tuollaiset pienet kiusat kuin keuhkoja repivät yskäkohtaukset, kuume ja sitä kautta muut säryt ja kolotukset, eihän niiden takia pidä lopettaa elämästä nauttimista!

Niinpä kun minä päänsärkyisenä en olisi halunnut muuta kuin nöhjöttää sohvalla ja kuorsata niin että naapuritkin häiriintyisivät, niin tämä meidän Elsa on vastaavasti kikatellut, nauranut, leikkinyt, ihmetellyt masullaan oloa ja harjoitellut virne naamalla (!) päänsä nostamista.. Eikä merkkiäkään siitä, että sellaiset kuin päiväunet kuuluisi jokaisen vauvan päivärutiiniin. Mitäs me sellaisilla, kun niin hauskaa on? No okei. Otetaan sitten sellaiset kivat 15 minuutin tirsat, niin ehtii äiti huokaista ja nipin napin käydä suihkussa, ennen kuin viihdytys ja elämän ihmettely voi taas alkaa.

Yöt sitten eivät olekaan menneet niin hymy mutrussa kuin päivisin, silloin vissiin se paha olo on hyökynyt päälle. Sitten ei halutakaan muuta kuin syliä ja paijailua, ja tuo pahalainen yskä herättää pikkuprinsessan uniltaan. Mikä taas tarkoittaa sitä, että jo päiväsaikaan unta janonnut äiti saa tuota energiaa suovaa ihmettä vain muutaman tunnin yössään pätkissä.

Ai miksikö on ollut hiljaista?
Kun nuo aivonystyrät ovat lakossa.
Vaativat palkakseen lisää unta, sitä ennen on koko laitos työseisauksessa. Eikä sovittelijaan saa yhteyttä.

Tirppana nyt nukahti (hurray!) ja odotan sen klassisen puoli tuntia nähdäkseni, tarkoittaako hän nukkua vain sen pikkiriikkisen hetken vai nukahtiko oikeasti yöunilleen..

Mites teilläpäin on mennyt? Onko lasten unen kanssa ollut viime aikoina vaikeuksia, entäs onko talvi aiheuttanut näitä mukavia vieraita nuhasta ja flunssasta?

(Mökkihöperyyttä välttääksemme näytettiin nokkaa aurinkoisessa ulkoilmassa tänään, kun kummallakaan ei kuumetta ole ollut kahteen päivään.)

Tagged , , , ,

Leave a Reply