Perhe-elämä

Vanhemmuuden tuomat yllätykset

Vanhemmaksi tulossa on varmasti kaikille jotain, mikä yllätti. Itse en omaani unelmankaltaisissa mielikuvissa ymmärtänyt pahemmin ajatellakaan vielä masua silitellessä tai sitten sairaalalla tyttären vieressä aikaa viettäessä. Kyllä sitä mielessä vain pyöritteli sellaisia hajatelmia, että vauva nukkuisi äitiyspakkauksen laatikossaan heti kunhan hänet sairaalalta kotiin saataisiin, ja laatikkohan olisi kätevästi sijoitettuna siihen meidän parisängyn viereen.

Ja kyllähän sitä yritettiin. Elsa kuitenkin heräili parin tunnin välein, ja ensimmäisten öiden aikana minä pyrähdin jokaisen pienen äännähdyksen perässä tarkistamaan, että hengittihän tyttö vielä, ja olihan kaikki muutenkin hyvin. Eli siis silloinkin, kun tyttö oli hyvin unessa, ei Dan saanut pahemmin unta kun minä koko ajan ryöstäydyin irti lusikasta tarkistamaan tyttäremme tilaa.

Sittenkin kun tilanne jo vähän rauhoittui (lue: minä rentouduin) niin sitten alkoi mies heräilemään Elsan pienempiinkin äännähdyksiin. Paplovin teoria, ehdollistaminen, ehkä? No, meistä kahdesta aikuisesta ei kumpikaan saanut siis kunnollisia yöunia, ja kahden viikon isyysloman jälkeen alkoi miehellä taas työt. Jotain oli muutettava.

Kuten jo kämppäpostauksessakin tuli ehkä selville, asuntomme koostuu makuuhuoneesta ja olohuonekeittiöstä sekä tottakai kylpyhuoneesta. Pientä, ahdasta ja kaikista siivousyrityksistä huolimatta sotkuista. Eikä siis ylimääräistä makuuhuonetta. Ainut järkevä ratkaisu, johon päädyttiin, oli minun ja Elsan muuttaminen olohuoneeseen öiksi. Dan kyllä tarjosi sohvalla nukkumisesta itselleen, mutta minä kieltäydyin. Koska sohvamme on pieni, ja pitkänä miehenä Dan ei saisi itseään mitenkään mukavaan nukkuma-asentoon siihen: lyhyempänä minulla oli siihen paremmat mahdollisuudet. Toisekseen, Dan heräisi sitten kuitenkin joka kerran, kun minä makuuhuoneesta tulisin keittiöön hakemaan pullotettua tissimaitoani (ja myöhemmin korviketta). Joten päädyimme nukkumaan eri huoneissa.

Aluksi suunnitelmissa oli pysyä tässä järjestelyssä vain pari viikkoa. Mutta se venyi kuudeksi kuukaudeksi. Viikonloppuisin pääsin sänkyyn, mutta silloin Dan oli vuorostaan olohuoneessa. Tämä oli minulle hyvin sydäntäraastavaa aikaa. Ikävöin kipeästi Danin lämpöistä kehoa vasten nukkumista, ja kiukuttelin useasti kuin pikkulapsi yksinäisyydestäni johtuen. Kun viikot vain vierivät ja nukuin edelleen sohvalla, minusta tuntui kun tämä oli hyvinkin lopullista. Vaikkahan se oli hyvin epärationaalista, niin silti. Tuntui, että en enää ikinä saisi öitäni nukkua puolisoni vieressä.

Sitten, kun Elsa alkoi nukkumaan paremmin yönsä, tuntui luksukselta päästessäni edes puoleksi yöksi Danin viereen nukkumaan.

Tämä tosiaan yllätti. Ei sitä silloin aikaisemmin mieleen tullut, että vauvan takia emme voisi nukkuakaan vierekkäin öitämme. Perhepeti ei tullut kysymykseenkään, sillä keskosvauvoilla sitä ei suositella emmekä halunneet riskeerata Elsan aikaisempien hengitysongelmien ja pienen koon takia hänen terveyttään tällä järjestelyllä. Oli turvallisempaa pitää hänet omassa kopassaan, vaikka kuinka sitä joskus kaipasin häntäkin lämmittämään yksinäistä petiäni.

Nyt tämä postaus on uudella tavalla ajankohtainen, sillä viime yötä lukuunottamatta olen viikon verran nukkunut jälleen sohvalla. Niin kuin edellisessä kirjoitelmassani mainitsin, Elsa on alkanut nukkumaan öitään jälleen huonommin. Minkä vuoksi Danin hyvien yöunien varmistamiseksi töiden vuoksi palasin sohvalle. Ja se sama ikävä raastoi, vaikkakin laimeampana. Kun tällä kertaa oikeasti tiesin luissa ja ytimissä myöten, että tämä oli vain väliaikaista.

Mikä sinua vanhemmuudessa yllätti?
Oliko se se rakkaus pientä kohtaan, ja kuinka tuntuu että hän on aina ollut olemassa? Kakkavaippojen vaihto ja kuinka paljon ihmiseritteet eivät inhotakaan? Joku muu?

 

Oletteko muuten kuulleet #100happydays – haasteesta? Itse lähdin tähän innostuneena mukaan. Tänään oli ensimmäinen päivä, ja heti herättyä alkoi mielessä pörräämään kysymys siitä, mikä minut tänään tekee/teki onnelliseksi? Pitkät yöunet, jotka Dan minulle tarjoili huolehtiessaan tytöstä aamun? Danin tekemä brunssi ja halit? Kävellessäni kauppaan nautin auringonpaisteesta, kaupassa hyvää oloa tarjoili kaupan kassa hymyilemällä ja juttelemalla mukavia (kehtaisinko pyytää lupaa kuvanottoon? Iski ujo.), kotona Elsa kikatteli niin lujaa kuin mahdollista ja halusin siitäkin ottaa kuvan. Yhtäkkiä mieli oli täynnä kaikkia onnenhetkiä ja tuli runsaudenpula. Mitä haluan valita ensimmäisen päivän kuvaksi?

sunlight

 

Päädyin auringonvaloon.
Minkä sinä valitsit?

Tagged , , ,

2 thoughts on “Vanhemmuuden tuomat yllätykset

  1. Sinulla on aina kivoja haasteita blogissa! Tiedäthän, että ikävöin sinua kovin! Muuten, annoin sinulle tunnustuksen Harakan unelmia- blogissani, eli haastetta lisää taas sinullekin! 😉 <3

    1. Oi ihana kiitos rakas tunnustuksesta, ihan herkistyin! Minullakin on kova ikävä sinua.. Ensi viikolla muuten pitäisi olla vähän rauhallisempaa, joten skypeä?
      … Ja pitääpä ruveta nyt pohtimaan itsekin noita tunnustuksia! Kiitos <3

Leave a Reply