Aloitan purkamaan sydäntäni ja päästämään ilmoille niitä mietteitä ja huolia, mitä mainitsemani sairaalalla saamamme diagnoosi on aiheuttanut. Diagnoosi ei tullut täysin puskista, olimmehan olleet tietoisia Elsan vaikeuksista ja osanneet siten varautuakin tällaiseen tulokseen. Mutta ei se silti vähennä sitä huolen määrää, mitä se toi tullessaan. Elsalla todellakin on siis CP-vamma eli celebral palsy, mikä tarkoittaa aivoissa olevaa vauriota, vammaa. Tämä…
Luin juuri nuo kaikki sairaalalla kirjoitetut postaukset päätäni pudistellen – oh, mitä sekavuutta, mitenkähän siellä kärryillä ollaan pysytty? Varmaan yhtä hyvin kuin me hämmentyneet ja huolesta kipeät vanhemmat kaikessa siinä mahdollisten diagnoosien pyörityksessä. Jospa lähdetäänkin siis paikkailemaan puuttuvilla infopaloilla tämän postauksen kautta teidän meidän kuulumistietämystä ja siten selventämään sitä, mitä meille ihan oikeasti tapahtui.. Valmiina? Eli. Kertauksena vielä: ensin minä…
Sitä usein kuulee sanottavan, että kaikesta valmistautumisesta huolimatta joulu tulee yllättäen. Mutta meille ihan oikeasti kävi niin. Ihan yhtäkkiä vain tajusin, että hupsalaheijaa, puhelimen kalenteri näyttää 24. päivää joulukuuta ja koko sosiaalinen media hihkuu jouluisia onnitteluja. Meidän asunto näytti melkein kirjaimellisesti siltä kuin pienimuotoinen pommi olisi räjähtänyt sen keskellä – tai vähintään siltä että asunnossa ei oltaisi asuttu pariin viikkoon.…
Olen kirjoittanut ja poistanut jo monen monta riviä, koska mikään sana tai niistä kudottu virkkeen pätkä ei täysin ilmennä kaikkea tätä onnea ja ihmetystä, mitä tämän joulun taika on saanut aikaiseksi! Nimittäin kaikista lääkäreiden epäilyistä huolimatta Elsa alkoi viikonloppuna ottamaan isoja edistysaskelia paranemisessaan, ja sitten EEG-koe tuli maanantaina normaalina takaisin – hän ei kärsikään epilepsiasta, ei siis syytä aloittaa epilepsialääkitystä,…
Kyllä elämä sairaalalla on kuluttavaa. Vaikka kuinka yrittäisi suhtautua tähän kuin pakolliseen lomaan, jossa hoitajat vaihtavat lakanat ja huolehtivat vauvasta puolesta, tiskata ei tarvitse ja pyykätäkään ei, jos kotona puhtaiden pyykkien varasto on tarpeeksi iso… Hoitajat huolehtivat eritoten yöaikaan vauvan ruokinnat ja mitään huolta lapsenvahdista ei ole, jos päättäisi vaikka repäistä ja lähteä näiden sairaalatilojen ulkopuolelle vähän pidemmäksikin aikaa… Mutta…
Nyt, kun olemme sairaalalla elelleet päivää vaille viikon verran, ja kun tuota aikaisempaakin kokemusta asiasta on, niin uskaltaudun jakamaan vinkkejä tällaisen tilanteen kestämiseen. Tästä nimittäin selviää, eikä yleensä ottaen sairaalalla olo ole ikuista. Eikä kaiken tarvitse mennä ajatuksella: “kyllähän tämän jaksaa, koska on pakko”. “On pakko olla vahva” on yksi yhtä itseä ruoskiva ja säästämätön mantra. Ensimmäisenä haluankin sanoa, että…
Tekisi mieli rämpiä itsesäälissä, voivotella kaikkea tätä mitä on tapahtunut ja mitä nyt joudutaan käymään lävitse, näitä koettelemuksia ja kysyä kaikkitietävältä että miksi hei me? Mutta se ei ratkaisisi mitään. On vain puskettava eteenpäin, oltava vahva ja paikalla, yritettävä käsitellä omia tunteita niin että ne ei räjähdä käsiin sitten kun tilanne taas rauhoittuu.. Päivä kerrallaan, hetki hetkeltä. Niinkuin aiemmassa postauksessa…
Jos aikaisempi postaukseni sai aikaan kateutta eritoten erikoislasten vanhempien keskuudessa Suomessa – niin ennen kuin teette mitään suurta joukkomuuttoa tänne Enkkumaahan kuulkaas tää: ei täälläkään kaikki ihan täydellistä ole. Suomessa tämä seuraava ainakin toimii niin paljon paremmin kuin täällä – ja pirhanan perunat, että täällä tämä nimenomainen systeemi tökkii! Nimittäin apteekit. Suomessahan apteekkiin mennessä pääsee suoraan juttelemaan apteekkarille, jolta voi kysyä suoraan…
Pikaiset terveiset näin kännykän välityksellä täältä Poolen sairaalan pedistä! Kuuntelen juuri Elsan tasaista mutta niin kovin nopeatahtista hengitystä toivoen, että väsähtäneen raukan pian uni korjaisi parantavaan maailmaansa.. On hän jälleen itkenyt muutaman tunnin putkeen, mikä on hänelle hyvin epätavallista ja juuri siksi minulle niin sydäntä raastavaa.. Mutta selkeää on, että hyvin epämukavat olot tytöllä ovat, mutta toivottavasti pian hän voi…
Kenenkään uuden vanhemman/vanhempien ei pitäisi joutua olemaan uuden elämäntilanteensa kanssa yksin. Huonoimmillaanhan tilanne menee niin, että uudet vanhemmat pyörittävät taloutta yksinään, kotiin jäänyt vanhempi tuntee olonsa kuin vangituksi neljän seinän sisälle ja hakee niinä melko energisinä vauvan päiväunihetkinä vertaistukea esimerkiksi verkosta, jos nettiin pääsee. Parhaimmillaanhan ajatuksen voisi kääriä “Koko kylä kasvattaa” – sanojen ympärille, mikä ei tarkoittaisi kaikkitietäviä neuvoja tuputtavia…