Perhe-elämä

Mielikuvat ja todellisuus ovat eri paria

Minä en ole ikinä ollut näin sosiaalinen kuin olen ollut nyt vauvan myötä. Enkä yhtään tarkoita tällä sitä, että olisin ollut erakko ennen, tai etten olisi nauttinut Suomessa asuvien ystävieni kanssa puuhastelusta. Nyt näen vain jostain syystä enemmän vaivaa sen eteen, että näen ystäviäni aina kun voin, ja siksi meillä onkin vähän väliä joku käymässä. Tämän huomaa jo siitä, että…

Lue lisää

Infoiskut

Keskosten päivä

Tänään oli kansainvälinen keskosten päivä. Britanniassa Bliss juhlisti päivää “Anna hali” – teemalla, jolla halutaan muistaa vanhempia, joiden vauvat ovat teho-osastolla eivätkä he saa halata pientään jopa päiviin tai viikkoihin hoitojen yms. takia. Lontoossa järjestettiin hyväntekeväisyyskävelyä, ja Bliss järjesti myös valokuvauskilpailun, jossa aiheena oli vanhemmat halaamassa pientään teholla. Suomessa Keskosvanhempien yhdistys Kevyt järjesti yhdessä Suomen Neonataalihoitajien ry:n kanssa Helsingissä brunssin,…

Lue lisää

Muut

Äiti kävi tuulettumassa!

Tein eilen jotain, mikä antoi energiaa enemmän kuin se otti. Ensimmäistä kertaa. Vaikka nyt kroppa on selkeästi väsynyt ja suoraan sanottuna kakka maistuu suussa, niin en lakkaa hymyilemästä. Ei ihme, että jatkuvasti terveysammattilaiset ovat minua patistelleet lähtemään! Kyllä, kävin kavereiden kanssa eilen ulkona. Ja kyllä, join alkoholia! Vietettiin siis suomityttöjen iltaa, juhlistettiin synttäreitä. Käytiin Bournemouth Collegen The Escoffier – ravintolassa…

Lue lisää

Perhe-elämä

Viikonlopun helmiä

Menimme tyttöporukalla herättelemään aamu-unista Dania. Ruby hyppäsi isänsä päälle, minä nousin varovasti sängylle kantaen Elsaa ja asetin hänet isänsä viereen. “Tässä on minun vauvani,” Ruby sanoi halaten isäänsä. Dan mumisi unisesti. “Okei!” naurahdin, “Tässä on minun vauvani.” Silitin Elsaa. Hetken oli hiljaista, kuului vain heräilevän miehen uniset äännähdykset. “Katso, mitä teen vauvallesi,” aloitin tökkimään Dania nenään. “HEI!” Ruby kiljahti hosuen…

Lue lisää

Perhe-elämä

Vauhdikasta menoa lääkäriltä toiselle

Torstaina pikkasen päältä kahdeksan oli tyttö rattaissa ja porhallettiin kovaa vauhtia pitkin Bournemouthin katuja kohti terveyskeskusta. Pingoin omasta mielestäni niin kovaa kuin jalkani antoivat vain myöten, ja silti oltiin pari minuuttia myöhässä – mutta kukaan ei sanonut asiasta mitään. Vauvallisen elämän etuja, kaiken voi aina laittaa pikkasen syyksi (vaikka ei olisi ollut aihettakaan, äiti halusi vain ryystää aamukahvinsa kunnolla ennen…

Lue lisää

Perhe-elämä

Mysteereistä ei puutetta

Tiedätte sen tunteen, kun olette juuri nukahtamaisillanne ja yhtäkkiä hyökyykin päälle se kaamea tunne, kuin sänky olisi kadonnut alta ja ollaan tippumassa? Jos ei kädet singahda reaktiona kokonaan sivuille haromaan jotain mistä ottaa kiinni, niin vähintään koko kroppa nytkähtää vain tajutaksemme, että eihän tässä ollakaan putoamassa. Elsalla näitä tällaisia tapauksia on tullut silloin tällöin, yleensä pari-kolme kertaa putkeen. Ilman unisuutta.…

Lue lisää

Muut, Perhe-elämä, Viittomakieli

Ekaa kertaa!

Hui, että jännittää ja hävettää valmiiksi! Mutta täältä pesee, kun kerran tän tein ja kerranhan se vain kirpaisee? Videoviesti from Meriannen on Vimeo. Tekisi kauheasti mieli jotain sanoa, kuten ää miksi puhuin vain “tyttärestäni“, enkä tyttärestämme, ja krää kauheaa kun sössötän ja sokellan sanoissani ja kyllä se Dankin on viittomia harjoitellut ja hei siellä tuli jopa huonoa suomea..! On tää oma mieli hassu. Kaikki…

Lue lisää

Perhe-elämä

Kuurouden posiitivisia puolia ja laitetaan hyvä kiertämään lelujen muodossa

Olen aiemmin jo avautunut niistä parista huolesta, mitä oman lapsen huonokuuloisuus eittämättä aiheuttaa. Nyt mennäänkin sitten päinvastaiseen suuntaan – mitä positiivista on siinä, että lapsi ei kuulekaan? Yksi on häiriötekijöiden väheneminen vauvan nukkuessa. Ihan vauvan vieressä tämän uinuessa voi keskustella normaalilla äänellä, ei tarvitse hipsutella varpaisillaan ympäri kämppää kun toinen nukkuu, voi imuroida ihan rauhassa herättämättä pientä, kuten myös katsoa…

Lue lisää